Miten kansallispuku eroaa kansanpuvusta? Mitä ovat kansanpuvun ja kansallispuvun kriteerit?
kysyjä: “Gávttehas”
Parahin Gávttehas!
Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden kokoamia uusintoja kansan eli rahvaan juhla-asuista, joita käytettiin 1700- ja 1800-luvulla.
Suomessa elettiin 1700-luvulla ja pitkään 1800-luvullakin ns. sääty-yhteiskunnan aikaa. Säätyläisiä olivat aatelisto, papisto ja kaupunkien varakas porvaristo. Ylimmille kansanluokille annettiin oikeus pukeutua eurooppalaiseen muotipukuun. Muotia seuraavat erottuivat rahvaasta. Talonpojat, maaseudun tilaton väestö, palkolliset, merimiehet ja kaupunkien käsityöläiset olivat rahvasta, tavallista kansaa, jonka juhlapukuun nykyinen kansallispuku perustuu. Pukeutumisen säätyrajat poistuivat 1800-luvun puolivälin jälkeen ja niin yleismuoti syrjäytti kansan pukuperinteen 1800-luvun loppuun tultaessa.
1870-luvulla heräsi kiinnostus kerätä kansan juhla-asuja museokokoelmiin. Katso taiteilijan tulkinta kaupanteon hetkestä!
Aluksi helsinkiläinen sivistyneistö valmisti kansan juhla-asuista uusia sovelluksia, joiden katsottiin ilmentävän talonpoikaisperinteiden arvostusta ja kansallista henkeä. Niinpä pukuparsi sai suomalaisuuspyrintöjen aikakaudella nimen kansallispuku.
Leena Holst kirjoittaa Kansallispuku-kirjassaan (2011, 17), että kansanpuku-nimitys kuuluu puvuille, jotka ovat jatkuvassa, elävässä käytössä.
”Jokainen kansanpuku oli yksilöllinen.” Jatkan mielelläni Holstin määritelmän kanssa: ”Kansanpuku kansallispuvuksi muuntuneena on kopio vailla menneisyyttä ja yhteisöä, jossa puku päällä elettiin. Kansanpuku antoi kansallispuvulle hahmon, mutta ei sisältöä. Kansallispukujen käyttäjät loivat kansallispukukulttuurin.”
Yhä eläviä kansanpukuja maassamme ovat saamelaisten ja romanien puvut.
Myös sarafaanit ja feresit luetaan kansanpukuihin. Niitä saa vapaasti tulkita ja versioida, ja käyttää arjessa, jopa työtehtävissä. Siinä missä kansallispukujen tekniikat, materiaalit, kaavoitus ja väritys ovat tarkoin hallittuja ja lukkoonlyötyjä, kansanpuku on vaatetusta, joka ammentaa inspiraatiota rahvaan vaatetuksesta.
 |
| Ilmari Manninen kuvasi vuonna 1933 Petsamon Nevvashjaurissa kolttasaamelaista Uljana Gavrilovia, kun tämä muokkasi jalkineeksi aiottua poronnahkaa käsin ja hampain venyttämällä. Uljanalla on yllään feresityyppinen olkainhame ja rätsinä. Kuva kuuluu museoviraston Suomalais-ugrilaiseen kokoelmaan. |
Rajanvetoa pohti
Tyyni
Lähteet:
Holst Leena: Kansallispuku, 2011
Kaukonen Toini-Inkeri: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, 1985
Kopisto Sirkka ja Sihvo Pirkko: Puku Suomessa 1750-1900, 1996
Lehtinen Ildikó ja Sihvo Pirkko: Rahwaan puku, 20005
