maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016, luukku 5: naisen liivi, Jääski


Tankkimallinen liivi KM:KE A1415 on ohuehkoa sinistä sarkaa. Vuori on tiivistä pellavapalttinaa. Liivi on sivusaumaton ja etureunat on huoliteltu punaisella verkakaitaleella.

Liivi KM:KE A1415 Jääskestä.
Kuva: Soja Murto


Takana olevat aukot sallivat takahelman nousemisen terhakasti hameen päälle.
Kuva: Soja Murto

Sisäpuolella toisessa liepeessä on tasku. Takahelmassa on hauskat aukot, jotka sallivat takahelman nousemisen terhakasti hameen päälle. 

Liivi on ommeltu melko suurpiirteisesti.
Kuva: Soja Murto


Liivi suljetaan edestä pallean kohdalta messinkihakasparilla.

Kuva: Soja Murto

Tämä liivi on Jääsken naisen tarkistetun kansallispuvun liivin esikuva. 

Tähän blogitekstiin linkittäminen on sallittua ja suotavaa. Sen sijaan kuvien tallentaminen, kopiointi ja jakaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Soja

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016, luukku 4: esiliina, Kuolemajärvi

Tämä esiliina KM:KE A3647 on talletettu Kuolemajärveltä ja asustelee Kansallismuseossa. Se on käsinkudottua, valkaistua pellavaa. Esiliinaa reunustaa vähän puolivälin yläpuolelle ulottuva iskuhapsu, jossa on villa- ja pellavalankoja. Siniset kirjontalangat ovat pellavaa, punaiset villaa. Nyytinki (= karjalainen nyplätty pitsi) on valkaisematonta pellavaa ja hyvin tiivis. Punaiset ostonauhat raidoittavat helmaa.
Yläreunassa on nauhakuja ja nauha on pellavalangasta palmikoitu.

Esiliina KM:KE A3647 Kuolemajärveltä.
Kuva: Soja Murto



Kuva: Soja Murto


Esiliina on toteutettu Kuolemajärven kansallispukuun, jota myy Kuolemajärvi-säätiö:
Sari Suuronen 040-535 4463

Tähän blogitekstiin linkittäminen on sallittua ja suotavaa. Sen sijaan kuvien tallentaminen, kopiointi ja jakaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Soja

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016, luukku 3: miehen sarkaviitta, Kaukola

Kaukolasta talletettu miehen viitta KM:KE A831 on paksua, lampaanmustaa sarkaa. Viitta on, kuten karjalaiset viitat yleensäkin, olkasaumaton ja tehty suorista kappaleista, joita on levitetty kiiloilla.


Miehen sarkaviitta KM:KE A831. Kuva: Soja Murto


Viitta on vuoriton ja ommeltu paksulle saralle tyypillisillä ompeleilla. Päärmeet ovat risapäärmeitä, jotka on tuettu villalangalla.

Viitan reunoja kiertää punaisesta villalankanipusta kierretty koittana. Kauluksen juuressa ja sivukiilojen päissä on lankatupsuja, joita Kaukolassa käytettiin myös naisen liivien ja viittojen koristeina.


Takaa otetussa kuvassa näkyy hyvin viitan malli.
Kuva: Soja Murto


Kauluksen reunassa ja kiinnityssauman päällä sekä hihansuissa on ruskeaa nahkaa. Taskuja koristavat nahkapalat, jotka ovat punaista, pintavärjättyä nahkaa, mutta väri on kulunut ajan saatossa. Se on vielä löydettävissä kurkistettaessa suojassa oleviin kohtiin ja tikkausten alle. Taskuissa on myös kirjontaa.


Punainen väri on kulunut taskunsuuta koristavan nahan pinnasta,
mutta pilkottaa vielä suojaisista kohdista..
Kuva: Soja Murto


Viitta on toteutettu takkimaisena väljästi tulkiten Kaukolan miehen kansallispukuun. Sen ohjeita voi kysellä Suomen Perinnetekstiileiltä.

Esikuvan mukaisesti viittaa on tehty ainakin kaksi kappaletta, mutta ohjeita siihen ei ole.

Tähän blogitekstiin linkittäminen on sallittua ja suotavaa. Sen sijaan kuvien tallentaminen, kopiointi ja jakaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Soja

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016, luukku 2: tykkimyssy, Virolahti

Tämä virolahtelainen, yksityishenkilön hallussa oleva tykkimyssy on tyypillinen Virolahti-Vehkalahti-Sippola -tienoiden myssy. Pohja on litteänmallinen ja päällystetty yhteen ommelluilla leveillä, tehdasvalmisteisilla kukkakuvioisilla nauhoilla. Samasta nauhasta on rusetti, josta puolimetriset nauhat riippuvat pitkin selkää.


Virolahtelainen tykkimyssy, yksityiskokoelma.
Kuva: Soja Murto


Myssyn pohja on tehty sanomalehtiä yhteen liisteröimällä ja sen vuori on puuvillaista painokangasta. Kolme laskosta myssyn takaosan molemmin puolin ovat melko suoria. Myssyn reuna on huoliteltu mustalla nauhalla.


Tykkimyssyn vuori on painettua puuvillaa ja sen alta pilkottaa sanomalehti.
Kuva: Soja Murto

Näitä myssyjä on säilynyt runsaasti ja niitä on ainakin valko-, puna- ja mustapohjaisina. Kuviot ovat tyypillisesti kukkakimppuja.


Myssyn reuna on huoliteltu mustalla nauhalla.
Kuva: Soja Murto

Tällä hetkellä esikuvan mukaista nauhaa ei ole saatavilla, joten Virolahden ja sisarustensa myssyt päällystetään joko yksivärisellä, kukkakuvioisella nauhalla tai täydemmäksi kuvioidulla värikkäällä nauhalla.

Tähän blogitekstiin linkittäminen on sallittua ja suotavaa. Sen sijaan kuvien tallentaminen, kopiointi ja jakaminen on ehdottomasti kiellettyä.


Soja

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016, luukku 1: hame, Ilmajoki

Hame Ilmajoelta on talletettu Suomen kansallismuseon kokoelmiin arkistotunnuksella KM:KE A2987.

Kankaassa on melko pitkä raidoituksen mallikerta: pohjana tummaa sinistä useampi senttimetri, raitaryhmä, pohjaa taas sama leveys ja vielä toinen raitaryhmä. Raidoissa on flammu- eli ikat-värjättyä lankaa. Osa kudelangoista on epätasaisesti värjäytyneitä, joten ne tekevät raitoihinsa viiruja. Hameen vihreä on räväkkä lehmuksenvihreä.


Hame KM:KE A2987 Ilmajoki.
Kuva: Soja Murto

Hame KM:KE A2987 Ilmajoki.
Kuva: Soja Murto
Hameen ympäryksessä on myös eri tavoin raidoitettu alue, jossa ei ole käytetty flammulankoja. Ehkä siinä on käytetty huonommin värjäytyneitä lankoja. Ehkä se alue on piilotettu esiliinan alle.

Hameen vyötärökaitale on eri kangasta kuin hame, kenties valkaisematonta pellavapalttinaa. Helmassa on kapea päärme.


Hame KM:KE A2987 Ilmajoki.
Kuva: Soja Murto
Tämä hame on esikuvana Ilmajoen kansallispuvun hameelle. Pukua, sen materiaaleja ja ohjeita myy Suomen Perinnetekstiilit Oy.

Nykyinen kudontaohje opastaa käyttämään tuon räväkän lehmuksenvihreän paikalla melko tummaa murrettua vihreää. Näin kutojana tekisi mieli tarkistaa värit esikuvahameesta.

Haluaisin kovasti rohkaista Ilmajoen naisen kansallispukua vietäväksi tarkistukseen.

Tähän blogitekstiin linkittäminen on sallittua ja suotavaa. Sen sijaan kuvien tallentaminen, kopiointi ja jakaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Lajulan Tiina

perjantai 25. marraskuuta 2016

Kansallispukuinen joulukalenteri 2016 kurkistaa esikuviin


Jo perinteeksi muodostunut kansallispukuinen joulukalenteri esittelee tänä vuonna museoon ja yksityiskokoelmiin talletettuja vaatekappaleita, jotka ovat peräisin 1700 - 1800 -luvuilta. Valtaosa luukkujen vaatteista on talletettu Suomen kansallismuseoon.

Näitä vaatekappaleita kutsutaan esikuviksi, sillä ne ovat niitä vaatteita, joiden pohjalta kansallispuvut on tehty. 1970-luvulle asti kansallispuvut suunniteltiin väljähkösti, helpottaen ja keventäen vaatteita. 1979 perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto, joka otti päävastuun kansallispukutyöstä ja aloitti myös laajan perustutkimuksen esikuvista. Museoon talletettujen vaatekappaleiden lisäksi tietoa tuovat mm. aikalaiskertomukset, perukirjat ja maalaukset.

Suomen kansallispukuneuvosto on alusta saakka pyrkinyt suunnittelemaan kansallispuvut mahdollisimman tarkasti esikuvien mukaisiksi. Asiantuntijaelimenä toimii Kansallispukuraati, joka tekee suosituksia ja hyväksyy uudet kansallispuvut. Kansallispukuneuvosto myös tarkisti olemassa olevia kansallispukuja esikuvan mukaisiksi. Kansallispukuneuvosto lakkautettiin vuonna 2010 ja nyt sen työtä jatkaa Suomen kansallispukukeskus. Siellä kansallispukukonsulttina toimii Taina Kangas ja kansallispukuamanuenssina Marja Liisa Väisänen. Pukuja tarkistetaan ja uusia tutkittuja pukuja tehdään edelleenkin. Kullakin puvulla on oma asiantuntijansa. Jokaisesta tarkistettavasta tai tutkittavasta puvusta tehdään mallipuvut sekä ohjeet ja kaavat. Pukuprojektin rahoittajana toimii useimmiten pitäjäseura. Kansallispukuvalmistajat tekevät puvun osat asiantuntijan ja kansallispukukonsultin ohjauksessa.
Enemmän tästä aiheesta löytyy täältä.
Viime vuoden joulukalenterissa oli juttu Kansallispukukeskuksesta.

Kansallispukutermistöön löydät selityksiä Suomalaiset kansallispuvut -sivustolta.

TÄMÄN JOULUKALENTERIN TEILLE TALKOILLA ASKARTELEVAT

Kirsi Jaakkola, kansallispukuihinkin hurahtanut monialainnokas, viivastolla.blogspot.com

Katri Koistinen tsemppaili ja oikoluki.

Lajulan kangastuvan Tiina-kutoja, lajulankangastupa.wordpress.com. Tiina myös ylläpitää Facebookin Kansallispuku-ryhmää.

Irene Lindfors käsitteli kuvat.

Kansallispukuvalmistaja Soja Murto, www.kansallispuku.com, Facebookin kansallispukuryhmän perustaja ja kansallispukujen tuuletuspiknikien äiti.

Kansallispukuvalmistaja Tuula Pärnänen, joka tyhjentelee lanka- ja kangasvarastoja. www.kansallispuku.info

Kansallispukuvalmistaja Sari Taponen, omassa yrityksessään ommelpuu.blogspot.fi sekä Suomen Perinnetekstiileillä. Sari myös ylläpitää Facebookin Kansallispuku-ryhmää.






torstai 10. marraskuuta 2016

Joulukalenteri 2016 tulossa...

Blogin kirjoittajajoukko höystettynä muutamin lisävahvistuksin viime vuotisesta työstää jo innolla vuoden 2016 joulukalenteria. Pysy kuulolla ja fiilistele vaikka odotellessa aikaisempien vuosien joulukalenteriteksteillä.