torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 5: Kansallispukuohjelöytö yllättävästä paikasta

Ostin jokin aika sitten vanhan kirjan sen vuoksi, että sain vinkin siinä olevasta nypläystyynyn valmistusohjeesta. Noh, kyseinen ohje ei kovin kaksinen ollut, mutta kirjasta löytyi paljon muuta mielenkiintoista vinkkiä ja opastusta, mm. puisen heinäharavan ja veivattavan kirnun valmistusohjeet. Niitähän juuri kaipasinkin ;)

Että mikäkö tämä ihmeteos sitten oli?
-Vilho Setälän toimittama Kodin taitosanakirja vuodelta 1930.

Selailin kirjaa hyvän tovin ja hihittelin hiljaa itsekseni usean ohjeen kohdalla, mutta moni ohje oli oikeasti hyvä ja tarpeellinenkin. Ja toki kirjasta hyvää piti löytyäkin, kun kansilehdellä luvattiin kirjassa olevan 2305 hakusanaa, 2709 kujaa ja piirrosta sekä 20 sivua liitekuvia. Kirjan sivulla 122 potti sitten räjähti: kansallispukuohje!!!

Hetkisen meni kuvia ihmetellessä ja sitten tajusin kuvien olevan hyvin tuttuja. Ne löytyvät myös jo aiemmasta luukusta paljastuneesta Suomen kansallispukuja II -kirjasta.

Kodin taitosanakirja, Mäntyharjun ja Härmän puvun piirroskuvat

Kodin taitosanakirjassa oli tosin myös liivin ja mekon yläosan kaavat, joita ei Suomen kansallispukuja kirjasta löytynyt. 

Kodin taitosanakirja: Härmän liivin ja
Mäntyharjun mekon liiviosan kaavat

Ohjeen kirjallinen osuus puolestaan oli niukempi, mitä Suomen kansallispukuja kirjassa oli ollut.

Kodin taitosanakirja: Kansallispuvun kuvausteksti

Mitä ihmeellisimmistä paikoista sitä noita kansallispukuohjeistuksia löytääkin. Mitähän seuraavaksi tulee vastaan noita vanhoja kirjoja selatessa?


Vanhoihin kirjoihin hurahtaneena toivotteleepi hyvää joulun odotusta Sari

2 kommenttia:

  1. Kodin taitosanakirja on varmaan parasta, mitä olen suvultani perinyt! Ei ole semmoista asiaa ihmisen tarve kotonaan rakennella, mitä ei siellä neuvottaisi. Talonrakennusohjeetkin taisivat löytyä... Ja ainakin minun omistamassani painoksessa uuden kirjaimen alkaessa on ikäänkuin "otsikkona" ruutupiirrosmalli kyseisestä kirjaimesta esim. ristipistomonogrammin mallina käytettäväksi. Pitääkin mennä heti tarkistamaan, olisiko miunkin painoksessa myös nämä ohjeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, munkin painoksessani on talonrakennusohjeet pienen maatilan päärakennukseen ja nuo ristipistomonogrammit. Aivan uskomaton opus.

      Poista