tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 24: Näyttelykierros Eurajoella

Sain suunnitella ja toteuttaa yhdessä paikallisten yhdistystoimijoiden kanssa kansallispukunäyttelyn viime kesänä syntymäkunnassani Eurajoella. Näyttelyprojekti alkoi ihan kuin vahingossa käydessäni talvella Eurajoen kunnan kulttuuritoimistolla katsomassa Eurajoen pitäjänpukua. Siinä sitten jutusteltiin tovi ja lopputulemana oli, että näyttelyä pukkasi.

Apuvoimiksi näyttelytoteutukseen pyydettiin paikallisia yhdistyksiä ja ihaltavan innokkaasti väki lähtikin mukaan: kaikkiaa 11 yhdistystä oli työn touhussa näyttelyn aikana. Näyttelyssä esillä olleet puvut löytyivät paikallisilta ja muutama puku paikallisten tuttavilta. Jokaiseen pukuun liittyi oma tarinansa, johon myös näyttelykävijät pääsivät tutustumaan. Yhdistysten väki kyseli pukuja pitäjäläisiltä ja kun sain kaikki näyttelyyn tarjotut puvut listattua, olin enemmän kuin hämmentynyt. Pukuja oli todella runsaasti (noin 80 kpl), kun olin varautunut siihen, että pukuja tulee tällä tavoin vain ehkä puolet tarvittavasta määrästä ja loput sitten metsästetään kissojen ja koirien kanssa jostain salamyhkäisistä paikoista. Toki tuohon määrään mahtui sitten jo useampi samaa pukua, joten sitä kautta tuli luonnollista karsintaa, mutta loppujen lopuksi näyttelyssä oli esillä viitisenkymmentä eri pukua. Mahtavaa!

Näyttely oli auki 20. - 28.7.2013 eli saman aikaisesti Rauman pitsiviikkojen ajan, jolloin ympäristökunnissa vietettiin perinteiseen tapaan käsityöperinneviikkoa. Näyttelyn näki sen aukioloaikana lähemmäs 600 henkeä, johon olin hyvin tyytyväinen.

Näyttelypaikkana oli Lavilan makasiini. P. J. Gyllichin suunnittelema vanha viljamakasiini antoi mahtavan taustan esillä olleille kansallispuvuille.

Lavilan makasiini talvimaisemassa.
Toisen kerroksen ikkuna-aukoista vain keskimmäinen on oikea ikkuna.

Edellä olevassa kuvassa näkyy makasiinin yläosassa pyöreä ikkuna-aukko. Yksi näyttelykävijöistä kertoi pikkupoikana olleensa isänsä matkassa tuomassa viljaa makasiinille säilytettäväksi. Hän kertoi myös, että joku syksy oli yhden isännän kissa livahtanut mukana makasiiniin sisälle ja jäänyt sinne vangiksi miesten poistuttua paikalta. Pyöreän ikkunan luukut olivat kuitenkin tuuletuksen vuoksi auki, joten kissa oli sitten tuolla ylhäällä naukunut vapautusta. Isännän tullessa avaamaan ovea oli kissa kuitenkin ollut niin hätäinen, että oli ylhäältä loikannut suoraan maahan. Tarina ei kertonut, miten tämä rohkelikko katti loikastaan selvisi, mutta päättelin sitten, että kaipa ihan kelvollisesti, koska tarina ei toisenlaisesta lopusta kertonut.

Makasiinin ensimmäinen kerros oli varsin korkeaa tilaa ja ylemmät kerrokset sitten vähän matalampia. Nuo kuvassa näkyvät portaat olivat käytössä kuluneet ja hioutuneet. Ja tietenkin joka kerrosvälissä portaiden askeljako oli erilainen. Ensimmäisinä päivinä, kun 16 päivän työputkeani makasiinilla noita portaita kipitin ylös-alas, niin painoi kieltämättä jaloissa ihan kunnolla, vaan kummasti viimeisinä päivinä portaat alhaalta huipulle asti menivät kevyesti kipittäen.

Lavilan makasiinin ala-aula ovelta sisään kuvattuna.
Sekä oikealla että vasemmalla puolella vanhat viljalaarit.


Sekä toisessa että kolmannessa kerroksessa tilaa oli noin 70 neliötä ja alakerrassa sitten vain muutamia neliöitä. Toisessa kerroksessa osan tilasta vei näyttelyn aikana toiminut kahvionurkkaus. Oman haasteensa näyttelyn kasaamiseen antoi se, että kolmannessa kerroksessa ei ollut yhtään luonnonvaloa tarjolla.

Lavilan makasiinin kolmas kerros.


Kun näyttelyn aikana kiipesi kolmanteen kerrokseen, niin porraskaiteen välistä avautui tällainen näkymä. Tästä huomaa hyvin myös vaihtelevat helmapituudet. Kaikki kuvan puvut olivat likimain saman kokoisia ja vyötäröt samalla korkeudella, mutta helmoissa näkyykin sitten huikea ero.

Näkymä kolmannesta kerroksesta.
Puvut vasemmalta oikealle: Eura, Laitila, Pyhäjärvi, Kirkkonummi,
Keski-Suomi, Suomussalmi, Jurva ja Karkkila


Kuten edellä kerroin, niin näyttelyn kaikkiin pukuihin liittyi oma tarinansa. Noita tarinoita lukiessani ja näyttelyluetteloon kirjatessani huomasin muutaman näyttelyssä mukana olleita pukuja yhdistävän tekijän. Todella monia pukuja oli käytetty tai käytetään edelleen kansantanssiesiintymisissä ja tämä esiintymisasutekijä on ollut vaikuttimena myös pukuja hankittaessa. Lisäksi useat puvuista olivat parin lähiseudun pitkäaikaisen pukuvalmistajan tekemiä. Toki paljon löytyi myös niitä pukuja, jotka puvun omistaja tai joku hänen lähipiiriinsä kuuluva oli valmistanut.

Koska yksi pukuja yhdistävä tekijä oli kansantanssi ja Eurajoella on vuosikymmenet harrastettu kyseistä lajia ahkerasti peräti kahden nuorisoseuran voimin, niin tottahan toki näyttelyn oheisjutuissakin tanssittiin.

Avajaispäivän paikalle piipahtivat Eurajoen nuorisoseuran Pikku-Väkkärät minikokoonpanolla, kun osa porukasta oli 'suvimatkalla jossain päin kotomaata'.

Pikku-Väkkärät

Torstaina ilta alkoi Irjanteen kirkonmäellä perinteisellä kotiseutuillalla ja jatkui makasiinilla tanssiesitysten myötä. Kävin pikipäin kotiseutuillan osallistujia vielä muistuttamassa makasiinilla jatkuvasta ohjelmasta ja tuollakin sitten sattui ja tapahtui. Kuulin myöhemmin entiseltä käsityöopettajaltani, jonka opissa olin 1980-luvulla, että hän oli kotiseutuillassa katsellut minua ensin havaiten kauniin puvun, sitten tehneensä huomion, että istuukin puku asianmukaisesti päällä ja vasta sen jälkeen hoksanneensa, että kuka on puvun sisällä.

Illan tanssillisen osuuden aloitti Eurajoen senioritanssijoiden ryhmä perinteisellä ohjelmistollaan.

Eurajoen senioritanssijat


Senioritanssijoiden jälkeen vauhtiin päästettiin Kansantanssiryhmä Tikki, joiden ohjelma olikin sitten hieman eri lähestymissuunnasta suunniteltu. He olivat kaivaneet esiin vanhoja kansansävelmiä hieman 'elävämpien' sanoitusten kera eli mukana olivat myös ne vuosien varrella siveettömiksi luokitellut säkeistöt, jotka eivät kovin usein julki ole viime vuosina päässeet.

Alku näytti melkeinpä perinteiseltä. Puvutkin kokonaisuuksina mukana.
Kansantanssiryhmä Tikki aloittelemassa ohjelmaansa


Mutta mitä tapahtuikaan matkan varrella? Pukujen osia tipahti pois matkasta ja meno kiihtyi.

Kansantanssiryhmä Tikki vauhdissa


Erinäisten juonikäänteiden myötä esitys päätöksessään. Tätä oli hauska seurata ja yleisö eli mukana loistavasti alkuhämmennyksestään selvittyään.

Kansantanssiryhmä Tikki loppukumarruksissa

Oheistoimintojen jälkeen pieni kurkistus näyttelyn pukuihin (tai ainakin muutamaan niistä) ja tarinoihin pukujen takana.

Näyttelyn vanhin puku oli 1900-luvun alkupuolella valmistettu Pietarsaaren naisen puku, joka oli 1960-luvulla muokattu tytön puvuksi.

Pietarsaaren tytön puku


Pietarsaaren puvussa jo ikäkin hieman näkyi.

Lähikuva Pietarsaaren tytön puvun hamekankaasta


Toiseksi vanhin puku oli 1920-luvulla valmistettu Puulaveden puku, joka on tällä hetkellä alkuperäisen omistajan tyttärellä (eläkeikäinen hänkin jo). Tätä kuvaa katsoessa nuken jalustasta huomaa, että pölyä kertyi uskomattoman nopeasti, kun väki vanhalla lankkulattialla kuljeksi.

Puulaveden naisen puku

Näyttelyssä esillä ollut Hämeen naisen puku oli monen muun puvun lailla jo seuraavan sukupolven käytössä. Tämä pukuyksilö oli alkujaan 1950-luvulta ja tällä hetkellä alkuperäisen omistajansa tyttärellä käytössä. Pita on kuulemma uusittu kahdesti, mutta muutoin puku on alkuperäisessä kuosissaan.

Tämä puku on omistajansa päällä kuullut monet Suvivirret koulun päättäjäisissä ja myös hauska sattumus vuosien takaa liittyy pukuun, kun puvun omistaja oli käyskennellyt kirkkomaalla puku päällään ja kuunnellut takana kulkevien pikkupoikien keskustelua:
- Tiedäks, et opettajal on kansallispuku?
- Kyl mä sen tiedä.
- Se on aika hieno. Onkohan se vaikee pistää päälle?
- En tiä.
- Mut mä en oo enne tienny, et kansalliskengät on tommose.
- Et vai?
Hämeen naisen puku 1950-luvulta
Ja kyllä, tuo tasku siirtyi kuvan ottamisen jälkeen sivummalle.
Jotta vanhat vuosikymmeniä käytössä olleet puvut eivät varasta kaikkea huomiota, niin vastapainoksi muutama uudempi puku.

Kuvassa olevan Tuutarin puvun sen omistaja on saanut 18-vuotislahjakseen isoäidiltään muutama vuosi sitten. Tällaisesta lahjasta minäkin pitäisin :)

Lavansaaren puvun omistajan äiti on syntyjään lavansaarelainen ja puvun omistaja kertoikin, että hän halusi tehdä itselleen puvun, joka muistuttaa noista sukujuurista. Puvun kankaat kutoivat tekijän 'sukulaismummot'.

Tuutarin ja Lavansaaren neidot keskustelevat.


Näyttelyssä oli mukana myös upea Muolaan pukukokonaisuus. Mallinukke vain oli hieman vauhdikas ja kuvan ottamisen jälkeen vielä tuota hiustoa oiottiin ja nukkea aseteltiin paremmin. Viereisellä pöydällä oli esillä puvun muita osia.

Muolaan naisen puku


Esillä olleita miesten ja pojan pukua yhdisti - yllätys-yllätys! - kansantanssi. Nämä kaikki puvut ovat olleet ahkerassa kansantanssikäytössä ja pienen miehen puku tanssii edelleen. Miesten pukujen omistajat ovat kaikki tanssineet Kuivalahden nuorisoseurassa, kuten minäkin aikoinaan ja poikien puvun haltija tanssii Eurajoen nuorisoseurassa. Itse asiassa keskimmäisenä miesten puvuista oleva Johanneksen puku on oman vanhan parini puku. Muistoja, muistoja...

Pojan ja miesten puvut vasemmalta oikealle:
Etelä-Pohjanmaa, Säkylä, Johannes, Valkeala


Tarinoita riittäisi vielä melkein viisikymmentä lisää, mutta säästän aikaa joulunvietolle ja kurkataan vähän pukujen yksityiskohtia.

Tykkimyssyt pääsivät vitriinipöydälle riviin ja taustalle laitettiin muutamia kansallispukuaiheisia postikortteja vuosikymmenien takaa.

Tykkimyssyt


Kauniita yksityiskohtia eri puvuista tallentui kameran filmille - hups! - siis bitteihin kasapäin. Pukujen yksityiskohtia voisi tutkia tuntikausia ja siltikin paljon jäisi huomioimatta. Tässä muutama, jotka tarttuivat silmiin.

Kansallispukujen yksityiskohtia

Esiliinoja, kauluksia ja hihansuita

Itselleni tämä näyttelyprojekti oli myös omalla tavallaan paluu menneeseen. Olenhan lapsuus- ja nuoruusvuoteni Eurajoella viettänyt sekä kuusi vuotta käynyt koulua makasiinin viereisellä tontilla sijaitsevalla yläasteella ja lukiossa. Myös oma kansantanssiharrastus tuli vastaan näyttelyä tehdessä, kun vanhan tanhuparini puku oli esillä ja ensimmäinen tanhuohjaajani oli mukana talkooporukassa. Sokerina pohjalla oli kuitenkin tapaaminen yläasteen aikaisen käsityönopettajani kanssa. Hän oli itse asiassa näyttelystä viimeisenä poistunut kävijä. Tuli sellainen olo, että ympyrä on sulkeutunut monella tapaa.

Viimeisenä vielä kuva, jossa osa tuuletuksen osallistujista. Nämä ja muut puvut saivat ulkoilmassa oikein kunnon tuuletuksen, kun tuuli puhalteli melkoisen voimakkaasti aika ajoin näyttelyn viimeisenä päivänä.

Pukutuulettajia navakassa kesätuulessa 28.7.2013


Näissä kesäisissä muisteloissa hyvää joulua toivottelee Sari

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 23: Historiallisia kuvia

Päivän luukussa sukelletaan muutaman kuvan myötä ajassa taaksepäin eli päivään, jolloin presidentti Relander vieraili Hartolassa. Tuo päivä oli 30.6.1929. Luultavasti kaikki kuvat ovat samalta päivältä, mutta en ennättänyt tehdä täydellistä taustatutkimusta.

Vuonna 1928 on perustettu Itä-Hämeen museoyhdistys ry. Nainen tämänkin hankkeen takanaoli  kirjailija Maila Talvio. Hänet mainitaan myös Itä-Hämeen kansallispuvun aikaansaajana.
Presidentin vierailuun liittyi mm.Itä-Hämeen Esikuva- ja Kokeilutilan kannatusyhdistyksellin malli- ja koetilan peruskiven muuraus.
Presidentti Relander koetilan peruskiven muuraustilaisuudessa.
Kansallispukuinen nainen oikealla on Maila Talvio.
Valokuvaamo Vuorela, Hartola, skannattu koti-albumista
Presidentti Relanderin ohjelmassa oli myös puun istutus. Tein suurennoksen kuvasta. Kuvassa vasemmalla näkyy Maila Talvio Itä-Hämeen puvussaan ja ja hänestä oikealle airueen oikealla puolella olevalla tytöllä voisi olla ehkä Orimattilan puku. Ainakin liivihame näyttää minusta lähinnä siltä.

Puun istustus presidentti Relander. Valokuvaamo Vuorela, Hartola, skannattu koti-albumista
Suurennos edelleä olevasta puun istutuskuvasta. Suurennos edellisestä kuvasta.
Seuraavaksi presidentti Relander lienee siirtynyt vihkimään Itä-Hämeen museoa ja koska koetila sijaitsee Tainionvirran toisella puolella, on siirtyminen paikasta toiseen ratkaistu ilmeisen hienosti. Mikäli muistatte kansallispukuhistoriasta tsaarin vierailun, voi vain pohtia, onko tämän ohjelmanumeron tekijä tiennyt tsaarin souturetkestä vai onko kyseessä sattuma. Ensimmäinen kuva on ilmeisesti hiukan epäterävä, mutta jälkimmäisestä voi ihailla yksityiskohtia.

Presidentti Relander kirkkoveneessä Tainionvirralla.
Valokuvaamo Vuorela, Hartola. Skannattu kotialbumista.
Presidentti Relander kirkkoveneessä Tainionvirralla.
Valokuvaamo Vuorela, Hartola. Skannattu kotialbumista
 Näiden kotialbumin aarteiden myötä toivottelen mukavaa aatonaattoa itse kullekin lukijalle.

Albumin aarteiden parissa oli Katri

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 22: Kirjahyllyn sisältöä

Muistan nuoruudestani tiettyjä haaveita, joista osan olen elämässäni onnistunut jopa toteuttamaan. Kansallispuvun valmistaminen itse oli yksi näitä pitkäaikaisia haaveita ja sen toteutin siis 2000-luvun alkupuolella ja hurahdin siinä sivussa kansallispukujen maailmaan kiitos innostavien kansallispukukurssin opettajien.

Toinen haave lapsuudesta oli oma kirjahylly täynnä mielenkiintoisia kirjoja. Klassikko-osaston lisäksi kirjahyllyssäni on harrastuksieni ja mielenkiintojen mukaisia teemaosastoja ja yksi pikku hiljaa kasvava aiheluokka kotikirjastossani on kansallispukuaiheiset kirjat. Kansallispukukirjastoni ei ole läheskään täydellinen. 

Tämän joulukalenteriluukun kirjat on valittu melko sattumanvaraisesti. Jätin tietoisesti pari klassikkoa (Toini-Inkeri Kaukosen ja Bo Lönnqvistin kirjat) odottamaan, kuten myös  uusimman Leena Holstin ihanan Kansallispuku kirjan. Rahwaan puku kirja taas oli mukana jo Joulupukin kirjeessä.

Tänään esittelen muutamia muita kirjoja, jotka olen hankkinut tuolloin 2000-luvun alkupuolella kansallispukuihin hurahdettuani.

Merví Kurula&Leena-Liisa Lehikoinen: Kansallispukuja Suomesta,
uusintapainos vuodelta 2004, Ajatus-kirjat.
Mervi Kurulan ja Leena-Liisa Lehtolaisen Kansallispukuja Suomesta (Ajatus) on ilmestynyt alunperin vuonna 1994 ja uusintapainos vuonna 2004. Kuten tekijät alkusanoissaan kirjoittavat, tämä on johdanto kansallispukujen maailmaan. Pieni pettymys itselle aikoinaan oli, että kirjassa ei ole läheskään kaikkia suomenkielisten alueiden kansallispukujen kuvia. Osasta pukuja on todella hyvät kuvat, mutta hiukan kuvien laatu vaihtelee. Kirjan loppupuolella olevassa luettelossa on ilmeisesti julkaisuhetkellä myynnissä (valmiina tai tarvikkeina) olevista luetteloista puvuista sen hetkinen puvun myyjä ja luettelo sisältää myös ruotsinkielisten alueiden puvut. Kuten tiedämme viimeisen kymmenen vuoden aikana mm. Wetterhoff on luopunut pukujen myynnistä, mutta tämä on hyvä lähdeteos salapoliisitehtäviin pukujen saatavuutta selvittävälle. 
Pukujen esittelytekstit ovat kovin suppeat, mutta kirjan lopussa on erilaisia kirjallisuusluetteloita ja mm. luettelo Kotiteollisuus- ja Taito-lehden kansallispukuja esittelevästä sarjasta.

Salo, Eeva (toim.) Keskisuomalaiset kansallispuvut. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry. Gummerus 1992
Keskisuomalaiset kansallispuvut kirja vuodelta 1992 on mielestäni esimerkki uuden aikakauden kansallispukukirjasta. OmisPidän tuskirjoituksen perusteella olen hankkinut sen lokakuussa 2002 eli tehtyäni elämäni päätöksen valmistaa itselleni Sysmä-Luhangan kansallispuku. Kirjassa on ensin pari artikkelia: Mauno Jokipiin kirjoittama Keski-Suomen historiallisia ja kansantieteellisiä taustoja sekä Ritva Somerman Kansallispukuharrastuksen vaiheita Suomessa. Näiden jälkeen Leena Sipilä esittelee kansallispuvut. Erityisesti pidän kirjassa siitä, että pukujen osat esitellään sanallisesti ja osin kuvin ja lähteet ja puvun esikuvat on kerrottu museon luettelonumeroineen. Viehättävä yksityiskohta on, että pukujen tekijät esitellään kirjassa. Kirjan loppupuolella on kansallispuvun käyttöohjeet ja sanastoa sekä erinomainen kirjallisuus-osuus.Tämän kirjan pukuesittelyihin palaa uudestaan. Ehdottomasti suosikkejani.

Esimerkki kirjan pukuesittelystä. Kirjassa on mm. upeita yksityiskohtakuvia ja puvun osat esitellään perusteellisesti.
Kirjassa esitellään kaikkiaan 14 Keskisuomalaista kansallispukua.

1997 julkaistun Paritaskut ja punapaita, Pohjois-Suomen kansallispuvut, National Costumes in Northern Finland -kirjan esipuheesta paljastuu, että Suomen Nuorisoseurojen Liitolla on ollut projekti, jossa maakuntien kansallispuvuista julkaistaan kirja. Se selittänee tietyn yhtäläisyyden tässä ja edellisessä kirjassa. Kirjojen ulkoasu on taiton osalta hyvin erilainen, mutta sisällöllisesti kumpikin on tasokas. Myös tässä on kuvattu puvut esikuvineen huolellisesti ja puvuista on hyvät yleiskuvat ja mielenkiintoisia yksityiskohtakuvia.
Pohjois-Suomen kansallispuvut -kirja on kirjanakin kaunis. 

Kirja sisältää siis Pohjois-Suomen eli Peräpohjolan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen kansallispuvut. Myös tässä kirjassa on mielenkiintoisia artikkeleja: Maria Keskipoikelan Renesanssipuvusta kansallispuvuksi. Muodin heijastuminen kansan vaatetukseen ja Sisko Ylimartimon Ostokoreutta ja kotikutoista. Pohjoissuomalaisista ja heidän pukukulttuuristaan 1700-luvulta 1800-luvun alkupuolelle. Pukuesittelyt on kirjoittanut Maria Keskipoikela. Kaikkiaan kirjassa esitellään 13 pukua.

Espoon kaupunginmuseon julkaisema Espoon kansallispuku kirjanen
Tällaisten monia pukuja esittelevien kirjojen lisäksi voi puvuista olla ihan omiakin julkaisuja. Bo Lönnqvist, Mariliina Perkko, Gunilla Vuori, 1989, Espoon kansallispuku Esbo bydgedräkt, Espoon kaupunginmuseon tutkimuksia 2 on esimerkki tällaisesta julkaisusta. Kirjassa kerrotaan paitsi itse puvusta ja alueen pukuhistoriasta, niin kansallispuvun synnystä eli miten ajatus Espoon omasta kansallispuvusta on herännyt ja mitä siitä on syntynyt. Jos vierailette Espoon kaupunginmuseon museokaupoissa (esimerkiksi Weegeellä) niin kirjan taisi saada kolmella eurolla omakseen.

Sirkka Kopisto & Pirkko Sihvo. 1996. Puku Suomessa 1750-1900 Costume in Finland 1750-1900, Museovirasto  National Board of Antiquities
Viimeisenä esittelen Sirkka Kopiston ja Pirkko Sihvon Puku Suomessa 1750-1900 kirjasen vuodelta 1996. Julkaisu pohjautuu Suomen kansallismuseon kokoelmiin ja sisältää kauniisti painettuja kuvia ja lyhyitä tekstejä. Kirja on siitä mielenkiintoinen, että siinä käsitellään sekä säätyläisten että kansan pukeutumista. Mikäli kirjaseen törmää, niin kyllä minä tämänkin hankkisin kirjahyllyyni ellei se jo siellä majailisi.

Esimerkki Sirkka Kopiston ja Pirkko Sihvon Puku Suomessa 1750-1900 kirjan aukeamasta.








lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 21: Tykkimyssyt inspiraation lähteenä

Näitä joulukalenterin luukkuja ideoidessani olen pitkästä aikaa tutkinut kirjahyllyni sisältöä varsin perusteellisesti. Vastaan tuli myös Mikkilä&Seppälän Vanha suomalainen pistokirjonta vuodelta 1980. Täytyy tunnustaa, etten kirjaan törmätessäni edes muistanut sitä omistavani. Hups!

Kirjan esipuheessa todetaan
Kirjan sisältö ei kata koko perinteistä suomalaista kirjonnan kenttää, sillä kirjaan on valittu vain sellaisia pistokirjontatapoja, jotka ovat helposti sovellettavissa tämän päivän kirjontoihin. 
Lisätietoa asiasta kiinnostuneelle tarjoavat useat perusteelliset teokset, joista on luettelo kirjan lopussa. Sieltä löytyvät myös vanhojen sanojen selitykset.

Katri Mikkilä, Maija-Leena Seppälä:
Vanha suomalainen pistokirjonta, 1980 

Kirjassa käsitellään etupisto-, ristipisto- ja laakapistokirjontaa, virvittäin ompelua, ketjuvirkkausta ja viimeisenä kukkaiskirjontaa, mikä pitää sisällään kukka-aiheisia kirjontakuvioita. Kukkaiskirjontaosio alkaa tykkimyssyjä esittävillä valokuvilla. Lupaavaa!

Tykkimyssyjen koristeaiheina kerrotaan olleen kukat, nuput ja kukkavarret kirjontalankanaan silkki-, hopea- ja kultalanka.
Kasvi- ja kukka-aiheet sopivat etenkin vaatteiden ja asusteiden kirjomiseen. Valitsemistasi materiaaleista riippuen saat aikaan herkän juhlapuseron, upean juhlaliivin tai arkisemman ulkopompan.
Näin kirja opastaa tykkimyssyjen kirjontakuvioiden käyttämisestä muussa vaatetuksessa.

Aukeama Vanha suomalainen pistokirjonta -kirjasta
'Miten käytät tykkimyssyjen aiheita nykyaikaisissa töissä'

Olin siis kuuliainen kirjan lukija ja tein ohjeen mukaisesti käyttäen tykkimyssyn kirjontaa paidan kirjonnan lähtökohtana. Ainut vaan, että suunnittelin ja valmistin paidan jo viime keväänä osana artesaaniopintojeni päättötyötä.

Paidan kaavoitukseen hain inspiraatiota Sireliuksen Kansanpukujen historia -kirjan piirrostauluista esitetyistä röijyistä ja liiveistä.

Kansallispuvuista inspiroitunut paita

Kankaaksi valikoitui Tallinnan reissusta matkaan tarttunut pellava. Käytiin siis kouluporukalla ihan vasiten 'hankintamatkalla' Tallinnassa ennen päättötyön valmistamista. Kirjonnan kuviomaailmaan tuijottelin hyvän tovin sekä Rovaniemen että Kärkölän tykkimyssyn kirjontakuvioita. Rovaniemi voitti.

Rovaniemen tykkimyssy
Kuva lainattu kirjasta Paritaskut ja punapaita - Pohjois-Suomen kansallispuvut

Ihan 'pikkuriikkisen' muokkasin alkuperäistä hopealangalla ja kirkkaan sinisellä langalla sekä paljetein koristettua kirjontaa ja tällaisena se päätyi paidan selkään erivärisin muliinilangoin toteutettuna.

Paita takaa.
Helmassa moninkertainen laskostus,
jonka kaikki kerrokset eivät kuvassa näy.


Tein osan kirjonnasta langan kahdella ja osan kolmella säikeellä vaihtelun vuoksi. Ketjupisto kavereineen tuli pisteltyä, mutta kivaa oli.

Yksityiskohta paidan kirjonnasta

Tämän kalenteriluukun myötä haastan jokaisen käsitöitä tekevän lukijan käyttämään jotain kansallispuvuista poimittua ideaa jalostettuna ihan jossain muussa työssä.


Sari

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 20: Tonttulakista tuli mieleen

Kirjahyllyssäni on varmastikin monia "aarteita". Tähän seuraavaan kirjaan jos jossain törmäätte, niin ehdottomasti kannattaa hankkia tämä kirja. Omani olen löytänyt kirjaston poistomyynnistä.

Aarteeni on Kyllikki Mitrosen ja Maija Niemisen Suomalainen myssykirja (Wsoy) vuodelta 1981.

Kirjasta löytyy kattavasti myssyn teon tekniikkaa ja monenlaisia klassisia myssymalleja, mutta tämän blogin lukijoita kiinnostanee kirjan esipuheessa mainittu asia:
"Oman pienen osansa kirjassa muodostavat kansallispukuihin kuuluvat myssyt, joihin ei ole koskaan aikaisemmin julkaistu ohjeita."
Kansallispukuihin kuuluvien myssyjen lisäksi kirjassa on  muitakin kansanomaisia Suomen Kansallismuseon kokoelmien malleista sovellettuja päähineitä, kuten Lasten virkattu "hörvelömyssy" Virolahdelta (Virolahti A 5258), punainen piippalakki (Pohjanmaa A3064), tupsulakki (Säkylä A 7043) , "sääryslakki, yksipäinen" (Häme A 4171), Sääksmäen myssy (Sääksmäki 1792), tupsullinen raitamyssy (Siikainen A6004), neulottu myssy Turun saaristosta (malli Föreningen Brages dräktmuseum, Helsinki) tai virkattu lippalakki (Pohjanmaa A3065). Lopussa on vielä naisen kangasreunainen pitsilakki (Hiitola A961)

Kansallispukuihin kuuluvien päähineisiin löytyy ohjeet Virolahden kansallispuvun "lankalakkiin" (Virolahti A5257) , Alahärmän miesten kansallispukuun kuuluvaan umpipäiseen varraslakkiin (Siikainen A2583), Säkylän miesten kansallispukuun kuuluvaan kirjovirkattuun Säkylän myssyyn (Säkylä A 2581), Ikaalisten miesten kansallispuvun virkattuun lakkiin (Ikaalinen A2575) ja Seiskarin ja Johanneksen kansallispuvun "hylkeenpyytäjän lakkiin" (Suursaari A2294).
Suomalaisesta myssykirjasta löytyvät mm. näiden Säkylän myssyn (vasemmalla) ja
Alahärmän varraslakin (oikealla) valmistusohjeet.
Kävin tutkimassa kansallispuvut.fi -sivustolla Säkylän miesten puvun tietoja. Kirjovirkattu myssy on yksi puvun monista päähinevaihtoehdoista. Sen lisäksi mies voi valita huopasilinterin, lippalakin tai kairalakin. Ikaalisten tai Alahärmän pukua en sivulta löytänyt, joten niiden päähineet täytyy tarkistaa toisesta lähteestä. Virolahden puvussa neulotun myssyn vaihtoehtoja ovat huopasilinteri ja sarkainen kiiltävälippainen lippalakki. Myös Seiskarissa neulotulla myssyllä on vaihtoehtoja. Johanneksen puvussa ei muita vaihtoehtoja mainita.

Rahwaan puku -kirjassa kerrotaan miesten päähineistä ja sieltä löytyy tietoa myös neulelakeista:
Punainen neulelakki on ollut suosittu juhlapäähine 1600-luvun lopulta lähtien Satakunnassa, Hämeessä, Uudellamaalla ja Peräpohjolassa. 
 Arkikäytössä on käytetty lampaanvillanvärisiä myssyjä eli värilliset lakit ovat olleet nimenomaan pyhäpäähineitä. Vartaiden käyttö (oletan tällä viitattavan puikoilla neulomiseen) on yleistynyt 1700-luvulla. Hämeessä tryytylakki on ollut kirkkopäähine vielä 1800-luvun alkupuolella. Uudenkaupungin seudulla nimitys on ollut tiittilakki ja Pomarkussa tiituli ja 1800-luvun puolivälissä niitä on käyttänyt enää vanha kansa eli ilmeisesti miesten päähinemuoti on muuttunut. Karjalassa ja Itä-Suomessa ei ole käytetty näitä läntisiä varraslakkeja (lähde: Rahwaan puku).

Toini Inkeri Kaukosen Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut -kirjassa (Wsoy,1985) kerrotaan myös varraslakeista ja virkatuista myssyistä (s. 249)

Kaukosen mukaan varraslakkeja on ollut kolmea tyyppiä:  kaksinkertaisia (molemmin puolin käytettäviä),yksinkertaisia reunuksettomia  ja yksinkertaisia käännettävällä reunuksella. Myös Kaukonen mainitsee näiden käytön kirkkopäähineenä sekä sen, että huopahatut vähitellen syrjäyttivät ne ja ne ovat jääneet vanhojen miesten päähineiksi.

Kaukosen kirjasta paljastuu myös, että kinnasneulatekniikka on ollut käytössä ennen puikoilla neulomisen yleistymistä. 

Ja tonttulakki -otsikkonikin saa lopulta vahvistusta eli muillekin on tullut näistä punaisista lakeista sama mielleyhtymä. Kaukonen nimittäin mainitsee seuraavaa
 Kankaasta ommeltuja "tonttulakin" näköisiä piippolakkeja käytettiin Keski-Euroopassa jo keskiajalla.
Jos siis varastossanne on sopivan paksuista punaista lankaa ja hallussanne suomalainen myssykirja ennätätte vielä ehkä neuloa jouluksi kansanomaisen lakin. Se päässä kelpaa suunnata jouluna vaikka joulukirkkoon tai päiväkävelylle

Myssyohjeita tutkaili Katri



torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 19: Pistoja

Bo Lönnqvistin vuonna 1979 julkaistusta Kansanpuku ja kansallispuku -kirjasta löytyi seuraava Ellinor Ivalon vuonna 1924 Emäntälehteen kirjoittama teksti:
... Me voimme todellakin ylpeillä kansallispuvuistamme. Niiden väreissä, koristeissa ja kankaissa ilmenee meidän oma vanha, terve ja rikas kansantaiteemme, jonka tenhon täydelliseksi tajuamiseksi ja rakastamiseksi tehdastuotteiden lumoissa elävä ihminen meillä tarvitsee vielä paljon valistusta ja kehitystä. Emmehän voi ihailematta katsella noita vanhoja lämpimiä värejä ja sommitteluja ja olla ihmettelemättä niiden varmaa tyylitajua ja voimakasta kauneusvaistoa. 
Suomalaiset kansallispuvut ovat esivanhempiemme kauneuskaipuun arvokkaita tuotteita, joita sellaisina juuri on ymmärrettävä ja säilytettävä...      
... Tekin lukuisat pirteät Martat, ommelkaa ja kutokaa itsellenne oikeiden ohjeiden mukaan kansallispuvut, pukekaa niitä juhlahetkinä yllenne ja oppikaa antamaan niille oikea arvonsa.
Vaikka tuon tekstin kirjoittamisesta on kulunut jo melkein 90 vuotta, niin edelleen se on kovin ajankohtainen. Ja vaikka kehoitus valmistaa itselleen kansallispuku on tässä suunnattua Martoille, niin aivan hyvin voin sen tässä suunnata jokaiselle tämän tekstin lukijalle, jolla ei vielä sitä ikiomaa pukua ole käytössä.

Tarvittaviin pistoihin ja työtapoihin löytyy vinkkiä esimerkiksi seuraavista opuksista ja tietenkin kansalais- ja työväenopistojen kansallispukukursseilta saa tietoa ihan kädestä pitäen oppina. Ja pukujen valmistajia löytyy myös, jos ei itse pukuaan halua valmistaa.

Pisto-oppia eri kirjallisista lähteistä


Kotiteollisuus-lehden Kansallispukujen perinteinen valmistus -artikkelisarjassa on ilmestynyt seuraavat osat vuosien varrella: paita 3/81, hame 4/81, liivi 1/82, housut 3/82, irtotasku 4/83, esiliina 3/86 ja tykkimyssyt 4/88. Jokaisessa artikkelissa on yleistä tietoa kyseisestä vaatekappaleesta sekä piirroskuvia käytetyistä valmistustekniikoista.

Yksityiskohta Kotiteollisuus-lehden artikkelista
Kansallispukujen perinteinen valmistus - hame.


Finlandssvenska Dräktboken on perusteellinen läpileikkaus Suomen ruotsinkielisen alueen puvuista valokuvineen ja selostuksineen sekä yleisine valmistusohjeineen. Selkeät piirroskuvat kertovat hyvin, miten tietyt yksityiskohdat ruotsinkielisen alueen puvuissa valmistetaan. Eivätkä nämä työtavat pahemmin eroa suomenkielisen alueen pukujen valmistuksessa.

Yksityiskohta Finlandssvenska Dräktboken -kirjan
pukujen valmistusta käsittelevästä osiosta.


Ehdoton suosikkini pistojen selostamisessa on kirjahyllyni vanhojen aarteiden osaston Lahja Turusen Ompeluoppi 1 -kirja vuodelta 1950. Tässä kirjassa on aivan ihanan täydellinen esitystapa kautta linjan. Kaksiväriset piiroskuvat ovat riittävän suuria ja selkeitä. Kirjaan on myös aivan yhtä loistava kakkososa, missä opastetaan vaateompelun saloja. Miksi tällaista selkeyttä ei ole enää nykypäivän ompelukirjoissa?

Aukeama Ompeluoppi 1 -kirjan pistopiirroksista.

Kuvassa neljäntenä olevasta Mary Oljen Suomalainen reikäompelu -kirjasta voikin sitten opiskella reikäompelun saloja. Kirjassa on muuten heti ensimmäisenä kuvana sivulla 6 kansallispukukuva kuvatekstillä: "Iitin kansallispuku Kansallismuseon kokoelmista. Puseron kauluksessa ja edustassa leveitä reikäommelkoristeita."

Oma kappaleeni kirjasta on vuodelta 1953, mutta kirjan ensimmäinen painos on jo vuodelta 1931. Ei tämäkään ihan tuoreinta tavaraa, mutta ajan hammas ei ole purrut asiasisältöön oikeastaan ollenkaan. Kuten Turusen Ompeluopissa, niin myös tässä kirjassa on asia esitetty erittäin selkeästi ja monin havaintokuvin höystettynä. Sopii siis myös itseopiskeluun.

Kirjassa ohjeistetaan reikäompeleiden tekoa mm. seuraavasti:
Pylvääseen otetaan tavallisesti kolma lankaa, varsinkin jos on kysymys karkeasta kankaasta. Ohuissa kankaissa täytyy ottaa useampia lankoja, muuten ei malli näytä selvältä. Pylväiden vahvuus on silloin kohtuullinen, kun malliin kuuluvat reiät näyttävät pitkulaisilta, ellipsinmuotoisilta. Jos ne tulevat aivan pyöreiksi, ovat pylväät liian paksuja, työ kiristää, ei näytä hauskalta eikä kestä käytännössä
...
Reikäompelun mallia valittaessa on otettava huomioon, että tiheät, pienireikäiset mallit ovat kestävimmät, samoin mallit, joiden reiät ovat tasasuuria. Erikoisen harvoja malleja ei käytetä ollenkaan liinavaatteissa; uutimissa, ohuissa pöytäliinoissa jne. ne puolestaan ovat paikallaan.

Hammasrivin ompeluohje kirjasta Mary Olki: Suomalainen reikäompelu


Ja näiden kirjojen ompeluopin käyttämistä ei tarvitse rajoittaa onneksi pelkästään kansallispukujen valmistukseen, vaan voi ammentaa ideoita ja tuottaa jotain kaunista ihan muuhunkin tarkoitukseen.


Uudempien ja vanhempien kirjojen parissa oli tällä kertaa Sari

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 18: Elämäni kansallispuvut tähän mennessä

Eilisen luukun innoittamana kerron minäkin elämäni kansallispuvuista. Tarina alkaa oikeastaan mummostani ja hänen puvustaan. Mummoni kävi Itä-Hämeen kansanopiston ja sitä perua hänellä on Perä-Pohjolan puku. En tiedä syytä pukuvalintaan, sillä kuten mummon albumin kuvista näkyy, niin monilla kuvassa on myös Itä-Hämeen pukuja. Mummoni on kotoisin Sysmän puolelta - liekö sillä vaikutusta. Myös mummon serkulla oli sama Perä-Pohjolan puku ja hänen pukunsa sain lapsena itselleni, koska Mummoni puku taas päätyi omalle serkulleni.

Itä-Hämeen opiston opiskelijoita - mummon albumista.
Mummoni edessä vasemmalla.

Mummon serkku oli varsin pieni kooltaan ja niinpä mahduin häneltä saamaani pukuun 12-13 vuotiaana. Silloin se olikin juuri sopiva. Ennen kansallispukua minulla oli ollut 70-luvulla kovasti muodikas ns. tirolilaismekko.


Mummon serkulta saatu Perä-Pohjolan puku
Äidiltä lainattuItä-Hämeen puku päällä nypläämässä
Sittemmin ylä-asteen ja lukion aikana pukeuduin muutaman kerran tuttavalta lainattuun Hämeen pukuun. Myöhemmin sain useita kertoja lainata äitini Itä-Hämeen pukua. En muuten ole varma, missä vaiheessa kuvastoissa Itä-Hämeen pukua on alettu kutsumaan Hartolan puvuksi. Ehkä viimeistään Sysmä-Luhangan mallipuvun valmistutttua? Jostain syystä on vaikea muuttaa lapsena oppimaansa nimitystä.

Äitini on ollut selvästi hoikempi kuin minä, joten aikoihin en ole mahtunut äitini pukuun. Sittemmin pukua on lainannut siskoni ja äidin puku onkin nähnyt maailmaa. Ennen siskon ulkomaanreissua pidensin 70-luvun alun puvun helmoista lisää pituutta pellavakaitaleen avulla.

Haave kansallispuvun valmistamisesta on varhainen. Luulen haaveilleeni siitä ylä-asteikäisestä saakka. Alusta saakka oli selvää, että teen Itä-Hämeen puvun ja kudon kankaat itse ja niin edelleen. Opiskelun mukana muutin etelään, mutta kuinka ollakaan, ainakaan kymmeneen vuoteen ei Espoossa ollut kansallispukukurssia. Kunnes syksyllä 2002 kurssi alkoi kävelymatkan päässä. Äitiyslomalainen suuntasi kohti läheistä koulua ja kurssia ja kuinkas sitten kävikään. Opettaja esitteli ekalla kerralla kansallispukuja laajan diakokoelman avulla. Ja kun ilta oli päättynyt, niin yli parinkymmenen vuoden vakaa käsitys Itä-Hämeen puvun valmistamisesta itselle oli muuttunut ja Vuorelmalle lähti tilaus Sysmä-Luhangan puvun ohjeista...

Sysmä-Luhangan pukuun minulla on toki juuret. Mummoni, joka on minut käsitöiden pariin kasvattanut, on syntynyt Sysmässä ja papan juuret ovat Hartolan ja Luhangan rajamailta. Ja itsekseni olen myös mietiskellyt, että 1770 Sysmä ja Hartola kuuluivat vielä samaan pitäjään. Mihin lopulta ihastuin tässä puvussa? Varmastikin kokonaisuuteen, mutta toki musta pehmustettu myssy oli jotain, mitä en ollut nähnyt ennen. Samoin kukikas essu ja värikäs kokonaisuus. Yleisesti jälkikäteen voin myös todeta ihastuneeni siluettiin, joka näissä 1989 ja myöhemmin vahvistetuissa mallipuvuissa on. Kuvilla on siis väliä, kun ihminen tekee pukuvalintaansa. Parin vuoden ahkeroinnin jälkeen puku oli ensimmäistä kertaa käytössä isäni syntymäpäivillä.

Sysmä-Luhangan puku helatorstaina 2004 ensimmäistä kertaa päällä

Sittemmin puku on täydentynyt röijyllä ja musta pehmustettu myssykin on valmiina, mutta odotellut ensimmäistä käyttöään. Olen nyplännyt toisen pitsin, mutta se odottaa viimeistelyä eli sitä pientä pellavanpalaa, johon ompelisin sen. Eli toistaiseksi on liikuttu liinalakki päässä. Puku päällä olen ollut  häissä, useammissa ristiäisissä, rippujuhlissa, yo-juhlissa, edustamassa, pukunäytöksessä ja tuuletuksessa...  Puvusta on käyttökokemusta -25 asteen pakkasessa kuin myös 30 asteen helteessä.


Koska Sysmä-Luhangan puku on melko tuore tulokas (mallipuku vuodelta 1989), pääsee puku päällä varmasti kertomaan, mikä puku on kyseessä. Ehkä eksoottisin kysymys on jäänyt mieleen, kun  aikoinaan palasin toukokuun iltahämärässä työväenopiston 50-vuotisjuhlasta "metsäreittiä" kävellen kotiin ja vastaantulija kysyi, onko pukuni hollantilainen... Veikkaan, että ihmiset ovat tottuneet tiettyyn "klassiseen" mielikuvaan suomalaisista kansallispuvuista.

Mutta onko tämä loppuelämäni ainoa puku vai tuleeko muita pukuja. Ainakin tyttärelle. Tosin ensimmäisestä puvustaan (Sysmä-Luhanka) tytär taisi kasvaa ulos. Espoon pukuun olen kutonut hänelle kankaan jo vuosia sitten ja kaapissa on sekä tyttären tädiltään saama Munsalan puvun liivihame sekä tuo lapsuudessani saamani Perä-Pohjola. Tyttären sukujuuret leviävät isän puolelta niin laajalle, että voin perustellusti haaveilla tekeväni hänelle esimerkiksi Rautu-Sakkolan, tiettyjä savolaisia pukuja, pohjalaisia tai  vaikkapa Kouvolan seudun pukuja. Ja eihän pukua tarvitse sukujuurien perusteella pelkästään rajoittaa, sillä onhan minullakin se Perä-Pohjolan puku pukuhistoriassa...

P.S: Salaa haaveilen Mikkelin seudun muinaispuvusta... (itselleni)

Elämänsä pukuja esitteli Katri