Joulukalenteri 2013 - luukku 11: Kansallispukujen muutokset vuosikymmenien aikana

Ensimmäiset kansallispuvut valmistettiin 1800 -luvun lopulla ja ensimmäiset pukumallit julkaistiin Koti ja yhteiskunta -lehden liitteenä vuonna 1899. Keskustelua pukujen ulkomuodosta ja suunnitteluperusteista on käyty varsin varhaisista kansallispukuvuosista alkaen. Aluksi jopa kuviteltiin, että kansallispukujen avulla saataisiin perinteiset kansanpuvut uudelleen vakituiseen käyttöön.

Samat pukumallit, kuin 1899 lehtiliitteessä, julkaistiin erillisenä painoksena 1902. Tuolloin Theodor Schvindt on esipuheeseen kirjannut:

...kirjassa olevia muinaispukujen malleja ei pukujäännösten vaillinaisuuden vuoksi ole voitu esittää sillä varmuudella kuin muita, jotka on tehty täydellisessä kunnossa olevien pukujen mukaan. Julkaistut puvut ovat kaikki valtion kansatieteellisessä museossa. 

...julkaisu on toimitettu yksinomaan käytännöllistä tarvetta silmällä pitäen eikä sillä ole mitään tieteellistä eikä taiteellista tarkoitusta.

Alkuvuosikymmeninä pukuja valmistettiin varsin kevyesti ohjeistettuna, kuten tämän joulukalenterin luukussa 3 jo vihjaisin. Ohjeiden vähäisyydestä johtuen myös valmistuneet puvut olivat varsin kirjavaa joukkoa. Ritva Somerman Kansallispukuharrastuksen vaiheita Suomessa -artikkelista selviää, että 1900-luvun alun kansallispuvut olivat paljolti näyttämövaatteiden luonteisia pukuja, joiden yleisilmeessä kaukaa katsoen oli kansallista leimaa.

Jo 1900-luvun alussa oli vahvasti eriäviä näkemyksiä siitä, millä perustein kansallispukuja pitäisi koostaa. Silloin mm. ehdotettiin (Ester Hällström Käsiteollisuus-lehden artikkelissa), että

... taiteellisesti pätevät henkilöt etnografisten tutkijain kera tekisivät muutosehdotukset, joita käytännöllisyys ja kauneus vaatisi ja näin saataisiin sarja taiteellisesti kehitettyjä pukuja, joilla olisi suurempi menestymisen mahdollisuus kuin etnografisen tarkoilla. 

Tästä 'avauksesta' virisi useamman artikkelin mittainen keskustelu, jonka kestäessä esitettiin väitteitä puolesta ja vastaan.

Theodor Schvindt (Käsiteollisuus n:o 4/1914):
Ilmestymään alkanut teokseni "Suomen kansanpukuja" ei ole aiottu välittömästi kuosikirjaksi nykyaikaisia pukuja varten. Siihen olen vain koonnut, mitä kansallismuseossa on säilössä jotenkin täydellisiä pukuja ja mitä niistä olen saanut tietää matkoillani. Se olkoon vain apuna nykyaikaisien pukujen laatijoille.

Käsiteollisuus-lehden numerossa 5-6/1914 Venny Soldan-Brofelt toi esille kansallispuvun pitkäikäisyyden:

Jos on varaa alun alkain tehdä kansallispuku hyvistä aineista, on siitä iloa aivan loppumattomiin. Täten säästyy useankertaiset ompeluvaivat ja uuden puvun hankintahuolet.

Kansallispuku sopii yhtä hyvin pienille ja suurille, laihoille ja pyylevillekkin. Kukkivan luonnon keskellä ei nuorison ilovärisinkään puku tunnu liian räikeälle, ja vanhat voivat säilyttää arvokkuutensa valitsemalla tummempia värejä...

Tämä viisas lausahdus on totta vielä tänä päivänäkin. Miten huoleton ja helppo juhla-asu kansallispuku onkaan vuosikymmenien ajaksi.

Artikkelisarjan viimeisessä osassa Emil Cedercreutz puolustaa tulenpalavan kiivaasti mahdollisimman autenttista ja alkuperäisiä kansanpukuja kunnioittavia kansallispukuja.

Sillä hetkellä, kun rupeaisin kauneuden kannalta arvostelemaan kansallispukujamme, tekisin anteeksiantamattoman, törkeän rikoksen, ne puvut kun ovat aikakausien kuluessa käyneet läpi paljon ankaramman kiirastulen kuin minkään sen, jonka ne voisivat komitean tutkimina käydät. Minulle mieskohtaisesti kansallispukumme ovat jotakin niin pyhää, aikojen ja kansan terveeen, pilaamattoman aistin kirkastamia, kun ovat, ett'en koskaan voisi ryhtyä niitä "muodostamaan", interpreteeraamaan muulla tavalla, kuin sen olen tehnyt kotiseudullani: pelkästään käytännöllisyyteen nähden, eikä kauneusarvioihin.

Tämän Cedercreutzin vuodatuksen aiheuttajana oli ehdotus muodostaa komitea, joka muokkaisi museossa olevien kansanpukujen pohjalta 'nykyaikaisia' kansallispukuja muokkaamalla alkuperäisten pukujen materiaaleja, muotoja, yms. vastaamaan sen hetkisiä muoti- ja kauneusihanteita. Tosin tuossa kohdin oli jo pukujen hamekankaita kevennetty ja hameen kangasmäärää vähennetty käytettävyyden 'parantamiseksi'.

Tulevien vuosikymmenien aikana puvut muokkaantuivat: kaavoitus muuttui moderniksi, työtavat nykyaikaistuivat, hameen helman pituus lyheni. Tähän kuulemma yhtenä tekijänä olivat missikilpailut ja niiden kansallispukukierrokset, kun missit halusivat esitellä sorjia sääriään, niin eihän niitä sopinut pitkän helman alle piilottaa. Näin helmoja lyhennettiin misseille ja kansa omaksui omiin pukuihinsa saman käytännön. Jossain vaiheessa hameen 'oikea oppinen' pituus oli pohkeen paksuimpaan kohtaan.

Muistan, kun äitini valmisti oman pukunsa 1980-luvun alussa, niin hameen helma oli (ja on edelleen, kun päästövaraa ei ole) varsin lyhyt. Käytin itsekin tuota pukua 1980- luvun puolivälissä ja vähän sen jälkeen tanhuesiintymisissä ja tuolloin (äitiäni 10 cm pidempänä) helma tuntui todella lyhyeltä. Ei se kuitenkaan mikään minihame sentään päälläni ollut... onneksi.

Samoihin aikoihin heräsi ajatus kansallispukujen palauttamisesta vastaamaan mahdollisimman esikuviaan eli museoissa olevia kansanpukuja ja niiden osia. Osa jo tuolloin olemassaolevista puvuista päätyikin tarkistettavaksi ja myös kokonaan uusia pukukokonaisuuksia on luotu viimeisten vuosikymmenien aikana. Itse olen yllättynyt esiäitiemme ja -isiemme nerokkaista kaavoitusratkaisuista. Nykykaavoitukseen tottuneelle ko. muodot ovat varsin mystisiä, mutta tarkemman tutkinnan jälkeen suorastaan loistavia.

Viime keväänä tekemääni artesaaniopintojen päättötyöhön keräsin eri vuosikymmeniltä kuvia Hämeen naisen puvusta. Tuo monelle tutun puvun kuvasarja saa tässäkin kohdin toimia esimerkkinä pukujen muutoksista.  Hämeen naisen puku julkaistiin ensimmäisen kerran Sireliuksen Suomen kansallispukuja I -kirjassa vuonna 1921. Tyyni Vahterin toimittamassa ja Alli Tourin kuvittamassa Suomen kansallispukuja -kirjassa vuonna 1950 puku esiintyi tuon aikaisen muoti-ihanteen mukaisesti kapeauumaisena. Postikorttikuva (Alli Tourin käsialaa tämäkin) 1970-luvulta näyttää vuorostaan lyhentyneet helmat ja viimeisimpänä 1989 tarkistettu versio puvusta.

Hämeen naisen puvun muoto eri vuosikymmeninä.
Kuvat Suomen kansallispukuja I -kirjasta, Suomen kansallispukuja
-kirjasta, postikortista, Kansallispuku-kirjasta 

Kunakin aikakautena on puvut valmistettu sen hetkisen näkemyksen mukaisesti. Vaihtelua mahtuu reilusti tähän yli sataan vuoteen, mitä kansallispukuja on valmistettu - niin materiaalien kuin kaavoituksenkin puolella. Jokainen taho, joka kansallispukuasiaa on edistänyt pukujen liki 130 vuoden historian aikana on tehnyt merkittävää työtä. Jokainen vuosikymmenien aikana valmistunut puku on yhtä arvokas yksilö pukujen pitkässä ketjussa, eikä minkään aikakauden pukua voi määritellä toistaan huonommaksi tai paremmaksi.

Tähän en malta olla lainaamatta Leena Holstin sanoja Kansallispuku-kirjan esipuheessa:

Kansallispukuni on peili, johon kuvastuvat Suomessa vaikuttaneet ajanjaksot ja virtaukset, vaikuttajat ja valmistajat. Pukuni on ilmiö, jota en osaa oikein selitää. Sitä voi ymmärtää, mutta jokaisella suomalaisella on siitä oma käsityksensä.

Kansallispukuni 2000-luvulla on rikas kokonaisuus, johon sen käyttäjällä on läheinen suhde. Toisaalta jokainen puvun osa on merkittävä ja riittää yksinäänkin osaksi muuta pukeutumista. Kansallispukuni on antelias: se haluaa jakaa runsauttaan luoville ihmisille, jotka keksivät innostua sen annista ja tehdä kansanpuku- ja kansallispukupohjalta jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Kansallispukuni on parhaimmillaan, kun se tuottaa oivaltamisen iloa, vapauttavaa eteenpäinmenoa ja totutusta poikkeavia käytäntöjä.

Kantakaamme siis ylpeydellä omaa pukuamme tai sen osaa ja iloitkaamme pukujen kauneudesta, monimuotoisuudesta ja historiasta!

Näin toivoopi Sari