Joulukalenteri 2013 - luukku 24: Näyttelykierros Eurajoella

Sain suunnitella ja toteuttaa yhdessä paikallisten yhdistystoimijoiden kanssa kansallispukunäyttelyn viime kesänä syntymäkunnassani Eurajoella. Näyttelyprojekti alkoi ihan kuin vahingossa käydessäni talvella Eurajoen kunnan kulttuuritoimistolla katsomassa Eurajoen pitäjänpukua. Siinä sitten jutusteltiin tovi ja lopputulemana oli, että näyttelyä pukkasi.

Apuvoimiksi näyttelytoteutukseen pyydettiin paikallisia yhdistyksiä ja ihaltavan innokkaasti väki lähtikin mukaan: kaikkiaa 11 yhdistystä oli työn touhussa näyttelyn aikana. Näyttelyssä esillä olleet puvut löytyivät paikallisilta ja muutama puku paikallisten tuttavilta. Jokaiseen pukuun liittyi oma tarinansa, johon myös näyttelykävijät pääsivät tutustumaan. Yhdistysten väki kyseli pukuja pitäjäläisiltä ja kun sain kaikki näyttelyyn tarjotut puvut listattua, olin enemmän kuin hämmentynyt. Pukuja oli todella runsaasti (noin 80 kpl), kun olin varautunut siihen, että pukuja tulee tällä tavoin vain ehkä puolet tarvittavasta määrästä ja loput sitten metsästetään kissojen ja koirien kanssa jostain salamyhkäisistä paikoista. Toki tuohon määrään mahtui sitten jo useampi samaa pukua, joten sitä kautta tuli luonnollista karsintaa, mutta loppujen lopuksi näyttelyssä oli esillä viitisenkymmentä eri pukua. Mahtavaa!

Näyttely oli auki 20. - 28.7.2013 eli saman aikaisesti Rauman pitsiviikkojen ajan, jolloin ympäristökunnissa vietettiin perinteiseen tapaan käsityöperinneviikkoa. Näyttelyn näki sen aukioloaikana lähemmäs 600 henkeä, johon olin hyvin tyytyväinen.

Näyttelypaikkana oli Lavilan makasiini. P. J. Gyllichin suunnittelema vanha viljamakasiini antoi mahtavan taustan esillä olleille kansallispuvuille.

Lavilan makasiini talvimaisemassa.
Toisen kerroksen ikkuna-aukoista vain keskimmäinen on oikea ikkuna.

Edellä olevassa kuvassa näkyy makasiinin yläosassa pyöreä ikkuna-aukko. Yksi näyttelykävijöistä kertoi pikkupoikana olleensa isänsä matkassa tuomassa viljaa makasiinille säilytettäväksi. Hän kertoi myös, että joku syksy oli yhden isännän kissa livahtanut mukana makasiiniin sisälle ja jäänyt sinne vangiksi miesten poistuttua paikalta. Pyöreän ikkunan luukut olivat kuitenkin tuuletuksen vuoksi auki, joten kissa oli sitten tuolla ylhäällä naukunut vapautusta. Isännän tullessa avaamaan ovea oli kissa kuitenkin ollut niin hätäinen, että oli ylhäältä loikannut suoraan maahan. Tarina ei kertonut, miten tämä rohkelikko katti loikastaan selvisi, mutta päättelin sitten, että kaipa ihan kelvollisesti, koska tarina ei toisenlaisesta lopusta kertonut.

Makasiinin ensimmäinen kerros oli varsin korkeaa tilaa ja ylemmät kerrokset sitten vähän matalampia. Nuo kuvassa näkyvät portaat olivat käytössä kuluneet ja hioutuneet. Ja tietenkin joka kerrosvälissä portaiden askeljako oli erilainen. Ensimmäisinä päivinä, kun 16 päivän työputkeani makasiinilla noita portaita kipitin ylös-alas, niin painoi kieltämättä jaloissa ihan kunnolla, vaan kummasti viimeisinä päivinä portaat alhaalta huipulle asti menivät kevyesti kipittäen.

Lavilan makasiinin ala-aula ovelta sisään kuvattuna.
Sekä oikealla että vasemmalla puolella vanhat viljalaarit.

Sekä toisessa että kolmannessa kerroksessa tilaa oli noin 70 neliötä ja alakerrassa sitten vain muutamia neliöitä. Toisessa kerroksessa osan tilasta vei näyttelyn aikana toiminut kahvionurkkaus. Oman haasteensa näyttelyn kasaamiseen antoi se, että kolmannessa kerroksessa ei ollut yhtään luonnonvaloa tarjolla.

Lavilan makasiinin kolmas kerros.

Kun näyttelyn aikana kiipesi kolmanteen kerrokseen, niin porraskaiteen välistä avautui tällainen näkymä. Tästä huomaa hyvin myös vaihtelevat helmapituudet. Kaikki kuvan puvut olivat likimain saman kokoisia ja vyötäröt samalla korkeudella, mutta helmoissa näkyykin sitten huikea ero.

Näkymä kolmannesta kerroksesta.
Puvut vasemmalta oikealle: Eura, Laitila, Pyhäjärvi, Kirkkonummi,
Keski-Suomi, Suomussalmi, Jurva ja Karkkila

Kuten edellä kerroin, niin näyttelyn kaikkiin pukuihin liittyi oma tarinansa. Noita tarinoita lukiessani ja näyttelyluetteloon kirjatessani huomasin muutaman näyttelyssä mukana olleita pukuja yhdistävän tekijän. Todella monia pukuja oli käytetty tai käytetään edelleen kansantanssiesiintymisissä ja tämä esiintymisasutekijä on ollut vaikuttimena myös pukuja hankittaessa. Lisäksi useat puvuista olivat parin lähiseudun pitkäaikaisen pukuvalmistajan tekemiä. Toki paljon löytyi myös niitä pukuja, jotka puvun omistaja tai joku hänen lähipiiriinsä kuuluva oli valmistanut.

Koska yksi pukuja yhdistävä tekijä oli kansantanssi ja Eurajoella on vuosikymmenet harrastettu kyseistä lajia ahkerasti peräti kahden nuorisoseuran voimin, niin tottahan toki näyttelyn oheisjutuissakin tanssittiin.

Avajaispäivän paikalle piipahtivat Eurajoen nuorisoseuran Pikku-Väkkärät minikokoonpanolla, kun osa porukasta oli 'suvimatkalla jossain päin kotomaata'.

Pikku-Väkkärät

Torstaina ilta alkoi Irjanteen kirkonmäellä perinteisellä kotiseutuillalla ja jatkui makasiinilla tanssiesitysten myötä. Kävin pikipäin kotiseutuillan osallistujia vielä muistuttamassa makasiinilla jatkuvasta ohjelmasta ja tuollakin sitten sattui ja tapahtui. Kuulin myöhemmin entiseltä käsityöopettajaltani, jonka opissa olin 1980-luvulla, että hän oli kotiseutuillassa katsellut minua ensin havaiten kauniin puvun, sitten tehneensä huomion, että istuukin puku asianmukaisesti päällä ja vasta sen jälkeen hoksanneensa, että kuka on puvun sisällä.

Illan tanssillisen osuuden aloitti Eurajoen senioritanssijoiden ryhmä perinteisellä ohjelmistollaan.

Eurajoen senioritanssijat

Senioritanssijoiden jälkeen vauhtiin päästettiin Kansantanssiryhmä Tikki, joiden ohjelma olikin sitten hieman eri lähestymissuunnasta suunniteltu. He olivat kaivaneet esiin vanhoja kansansävelmiä hieman 'elävämpien' sanoitusten kera eli mukana olivat myös ne vuosien varrella siveettömiksi luokitellut säkeistöt, jotka eivät kovin usein julki ole viime vuosina päässeet.

Alku näytti melkeinpä perinteiseltä. Puvutkin kokonaisuuksina mukana.

Kansantanssiryhmä Tikki aloittelemassa ohjelmaansa

Mutta mitä tapahtuikaan matkan varrella? Pukujen osia tipahti pois matkasta ja meno kiihtyi.

Kansantanssiryhmä Tikki vauhdissa

Erinäisten juonikäänteiden myötä esitys päätöksessään. Tätä oli hauska seurata ja yleisö eli mukana loistavasti alkuhämmennyksestään selvittyään.

Kansantanssiryhmä Tikki loppukumarruksissa

Oheistoimintojen jälkeen pieni kurkistus näyttelyn pukuihin (tai ainakin muutamaan niistä) ja tarinoihin pukujen takana.

Näyttelyn vanhin puku oli 1900-luvun alkupuolella valmistettu Pietarsaaren naisen puku, joka oli 1960-luvulla muokattu tytön puvuksi.

Pietarsaaren tytön puku

Pietarsaaren puvussa jo ikäkin hieman näkyi.

Lähikuva Pietarsaaren tytön puvun hamekankaasta

Toiseksi vanhin puku oli 1920-luvulla valmistettu Puulaveden puku, joka on tällä hetkellä alkuperäisen omistajan tyttärellä (eläkeikäinen hänkin jo). Tätä kuvaa katsoessa nuken jalustasta huomaa, että pölyä kertyi uskomattoman nopeasti, kun väki vanhalla lankkulattialla kuljeksi.

Puulaveden naisen puku

Näyttelyssä esillä ollut Hämeen naisen puku oli monen muun puvun lailla jo seuraavan sukupolven käytössä. Tämä pukuyksilö oli alkujaan 1950-luvulta ja tällä hetkellä alkuperäisen omistajansa tyttärellä käytössä. Pita on kuulemma uusittu kahdesti, mutta muutoin puku on alkuperäisessä kuosissaan.

Tämä puku on omistajansa päällä kuullut monet Suvivirret koulun päättäjäisissä ja myös hauska sattumus vuosien takaa liittyy pukuun, kun puvun omistaja oli käyskennellyt kirkkomaalla puku päällään ja kuunnellut takana kulkevien pikkupoikien keskustelua:

- Tiedäks, et opettajal on kansallispuku?
- Kyl mä sen tiedä.
- Se on aika hieno. Onkohan se vaikee pistää päälle?
- En tiä.
- Mut mä en oo enne tienny, et kansalliskengät on tommose.
- Et vai?

Hämeen naisen puku 1950-luvulta
Ja kyllä, tuo tasku siirtyi kuvan ottamisen jälkeen sivummalle.

Jotta vanhat vuosikymmeniä käytössä olleet puvut eivät varasta kaikkea huomiota, niin vastapainoksi muutama uudempi puku.

Kuvassa olevan Tuutarin puvun sen omistaja on saanut 18-vuotislahjakseen isoäidiltään muutama vuosi sitten. Tällaisesta lahjasta minäkin pitäisin :)

Lavansaaren puvun omistajan äiti on syntyjään lavansaarelainen ja puvun omistaja kertoikin, että hän halusi tehdä itselleen puvun, joka muistuttaa noista sukujuurista. Puvun kankaat kutoivat tekijän 'sukulaismummot'.

Tuutarin ja Lavansaaren neidot keskustelevat.

Näyttelyssä oli mukana myös upea Muolaan pukukokonaisuus. Mallinukke vain oli hieman vauhdikas ja kuvan ottamisen jälkeen vielä tuota hiustoa oiottiin ja nukkea aseteltiin paremmin. Viereisellä pöydällä oli esillä puvun muita osia.

Muolaan naisen puku

Esillä olleita miesten ja pojan pukua yhdisti - yllätys-yllätys! - kansantanssi. Nämä kaikki puvut ovat olleet ahkerassa kansantanssikäytössä ja pienen miehen puku tanssii edelleen. Miesten pukujen omistajat ovat kaikki tanssineet Kuivalahden nuorisoseurassa, kuten minäkin aikoinaan ja poikien puvun haltija tanssii Eurajoen nuorisoseurassa. Itse asiassa keskimmäisenä miesten puvuista oleva Johanneksen puku on oman vanhan parini puku. Muistoja, muistoja...

Pojan ja miesten puvut vasemmalta oikealle:
Etelä-Pohjanmaa, Säkylä, Johannes, Valkeala

Tarinoita riittäisi vielä melkein viisikymmentä lisää, mutta säästän aikaa joulunvietolle ja kurkataan vähän pukujen yksityiskohtia.

Tykkimyssyt pääsivät vitriinipöydälle riviin ja taustalle laitettiin muutamia kansallispukuaiheisia postikortteja vuosikymmenien takaa.

Tykkimyssyt

Kauniita yksityiskohtia eri puvuista tallentui kameran filmille - hups! - siis bitteihin kasapäin. Pukujen yksityiskohtia voisi tutkia tuntikausia ja siltikin paljon jäisi huomioimatta. Tässä muutama, jotka tarttuivat silmiin.

Kansallispukujen yksityiskohtia

Esiliinoja, kauluksia ja hihansuita

Itselleni tämä näyttelyprojekti oli myös omalla tavallaan paluu menneeseen. Olenhan lapsuus- ja nuoruusvuoteni Eurajoella viettänyt sekä kuusi vuotta käynyt koulua makasiinin viereisellä tontilla sijaitsevalla yläasteella ja lukiossa. Myös oma kansantanssiharrastus tuli vastaan näyttelyä tehdessä, kun vanhan tanhuparini puku oli esillä ja ensimmäinen tanhuohjaajani oli mukana talkooporukassa. Sokerina pohjalla oli kuitenkin tapaaminen yläasteen aikaisen käsityönopettajani kanssa. Hän oli itse asiassa näyttelystä viimeisenä poistunut kävijä. Tuli sellainen olo, että ympyrä on sulkeutunut monella tapaa.

Viimeisenä vielä kuva, jossa osa tuuletuksen osallistujista. Nämä ja muut puvut saivat ulkoilmassa oikein kunnon tuuletuksen, kun tuuli puhalteli melkoisen voimakkaasti aika ajoin näyttelyn viimeisenä päivänä.

Pukutuulettajia navakassa kesätuulessa 28.7.2013

Näissä kesäisissä muisteloissa hyvää joulua toivottelee Sari