tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 10: Kansallispuvut postimerkeissä



Tämän päivän luukussa tutustutaan kansallispukuaiheisiin suomalaisiin postimerkkeihin. Kansallispukuja ei ole tällä kertaa rajattu mitenkään tiukasti vaan tällä kertaa mukaan on hyväksytty myös mm. muinaispukupostimerkki.Lisäksi olen poiminut muutamia kansallispukututkimukseen ja valmistukseen aiheeltaan liittyviä merkkejä. Kuvat ovat joko Wikimedia commons -sivustolta tai omista postimerkkivarastoistani (olen ala-asteelta saakka kerännyt merkkejä sillä ajatuksella, että jonain päivänä ehkä alan kerätä niitä ihan oikeasti). Wikimedia commons sivun perusteella olen siinä uskossa, että ennen 1.1.1990 Posti- ja telelaitoksen merkkejä voisi näin julkaista.

Omastani postimerkkikokoemastani näyttää puuttuvan  muutama merkki. Pitääpä laittaa kokoelmat kuntoon. Kaiken kaikkiaan kansallispuvut ovat itse asiassa varsin mainio aihepiiri filatelistille, sillä kun kotimaan merkit on kerätty, löytyy kerättävää myös muilta mailta.

1970-luvun alussa on ollut kansallispukuaiheisten merkkien kulta-aika. Ehkä tunnetuimmat suomalaiset kansallispukumerkit on  julkaistu juuri silloin.

1972 Suomi Kansallispukuja V4

Vihon merkkien aiheina ovat
  • Muinaispuku Perniöstä 1100-luku  (kuva alla)
  • Kansanpukuja Tenholasta
  • Tyttö Nastolasta 1800-luvun alku (kuva alla)
  • Kansanpukuja Vöyri
  • Kansanpukuja Inari (kuva alla)
Published by Posti- ja telelaitos, bloggaajan kokoelmassa oleva merkki

Published by Posti- ja telelaitos, bloggaajan kokoelmassa oleva merkki


By Published by Posti- ja telelaitos (http://www.datafun.fi/postimerkki/)
[Public domain or Public domain], via Wikimedia Commons


1973 Suomi, kansanpuvut 5-rivilö (L.709-713)

Kansanpukumerkit saivat jatkoa heti seuraavana vuonna. Viiden merkin rivilöstä löytyvät seuraavat merkit: 
  • Tyttö Heinävedeltä, 1800-luvun alku
  • Vaimo Jääskestä 1800-luku 
  • Aviopari Koivistolta 1800-luku
  • Muinaispuku Kaukolasta 1200-luku 
  • Vaimo ja poika Säkylästä - 1800-luvun alku
Julkaisija Posti- ja telelaitos, postimerkki bloggaajan kokoelmasta



By Published by Posti- ja telelaitos (http://www.datafun.fi/postimerkki/)
[Public domain], via Wikimedia Commons

Julkaisija Posti- ja telelaitos, postimerkki bloggaajan kokoelmasta
Julkaisija Posti- ja telelaitos, postimerkki bloggaajan kokoelmasta

 

1976, Suomi Eurooppa Cept, Puukko ja helavyö

1976 on ilmestynyt Puukko ja helavyö postimerkki. Ei siis ihan perinteinen pukukuva vaan puvun asusteita esittelevä merkki.

1981 Suomi, Nuorisoseuraliike ja  Suomi, Eurooppa CEPT

1981 kansallispukuja löytyy kahdesta merkistä. Nuorisoseuraliike 100 vuotta merkissä siivekkäällä hevosella ratsastavat kansallispukuiset tyttö ja poika. Eurooppa CEPT merkkisarjassa taas on julkaistu merkki, jossa on kansallispukuisia juhannusjuhlijoita. Jälkimmäinen merkki löytyy omistakin kokoelmista.

Julkaisija Posti- ja telelaitos, postimerkki bloggaajan omista kokoelmista

1985 Suomi Kalevala 150 vuotta, Larin Paraske merkki

Pitkän tauon jälkeen 1985 julkaistusta Larin Paraske merkistä löytyy jotain kansallispukuharrastajaa kiinnostavaa - nimittäin sorokka. 
Julkaisija Posti- ja telelaitos. Merkki bloggaajan kokoelmasta


1989 Suomi Pohjola Norden, Veteli ja Säkylä

1989 julkaistiin Pohjola Norden sarjassa kaksi kansallispukuaiheista merkkiä Säkylän miehen puku sekä Vetelin naisen puku.


By Published by Posti- ja telelaitos (http://www.datafun.fi/postimerkki/)
[Public domain], via Wikimedia Commons

Nämä 1989 julkaistut merkit taitavat olla viimeisimmät tiedossani olevat merkit. Itse asiassa 1989 on myös viimeinen vuosi kun merkkien julkaisija on Posti- ja telelaitos ja mikäli Wikimedia Commons sivujen perusteella näiden kuvia saa esittää näin. Myöhempiä kuvia (ja miksei vanhempiakin) voitte tutkailla esimerkiksi postimuseon hakukoneellahttp://postimuseo.posti.fi/kiosks/14/

Ahvenanmaalaiset merkit


Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut ainakin 1993 kansallispukuaiheisia postimerkkejä. Valitettavasti nämä merkit puuttuvat kokoelmistani.

Kansallispukuteemaa lähellä olevat merkit

Jotta merkit eivät loppuisi tähän olen poiminut tähän loppuun muutaman merkin, jotka minusta kuuluvat postimerkein kerrottuun kansallispukujen tarinaan.

1973 Kansallismuseo. Pukujen esikuvia löytyy mm. Kansallismuseon kokoelmista. 1979 Sukkula tuskin tarvitsee suurempia perusteluja. Käsin kudotut kankaat kuuluvat useimpiin pukuihin eikä kudonta taida sujua ilman sukkulaa. 1987 Nils Schillmark, Mansikkatyttö esiteltiin jo itsenäisyyspäivän taidekierroksella. 1977 Paavo Ruotsalaisen syntymästä 200 vuotta merkki pääsi mukaan tähän listaani körttipukujensa takia.

1973 Kansallismuseo
Julkaisija Posti- ja telelaitos. Merkki bloggaajan kokoelmasta



1979 Sukkula
Julkaisija Posti- ja telelaitos
Merkki bloggaajan kokoelmasta


1977, Paavo Ruotsalaisen syntymästä 200 vuotta
Julkaisija Posti- ja telelaitos
Merkki bloggaajan kokoelmasta

1987, Nils Schillmark, Mansikkatyttö
Julkaisija Posti- ja telelaitos
Merkki bloggaajan kokoelmasta

Esitykseni ei varmastikaan ole täydellinen filatelinen katsaus ja kuten alussa mainitsin niin olen ala-asteelta saakka valmistautunut postimerkkiharrastuksen aloittamiseen ostamalla hienoja merkkejä paikallisesta postista ja keräämällä kirjekuorista merkkejä talteen. Sen kuitenkin tätä katsausta laatiessa huomasin, että olisiko vähitellen aika ehdottaa, että josko olisi aika julkaista uusia kansallispukuaiheisia postimerkkejä. Muuten kokoelmani jää varsin suppeaksi.

Postimerkkien maailmassa seikkaili Katri



1 kommentti:

  1. Postimuseon hakukoneella http://postimuseo.posti.fi/kiosks/14/ voi postimerkkihaussa kokeilla esimerkki aihe-kentässä sanoja "kansanpuku"

    Nuvvuksen postitalo -niminen merkki vuodelta 1990 kannattaa myös kurkistaa!

    VastaaPoista