Joulukalenteri 2013 - luukku 15: Esiliinoihin ajatukseni vie

Tuskinpa kulttuuri millään muulla alalla siinä määrin on ollut muutosten alainen kuin puvun. Niukasta alusta se on useimmilla maantieteellisillä alueilla kasvanut koko ruumista suojaavaksi verhoksi. Enemmän kuin missään muussa ihmishengen tuotteessa tulevat siinä näkyviin erilaiset maku- ja muotisuunnat. Siinä kuvastuvat myös kantajan sukupuoli, sieluntila, häen ikänsä, suhteensa avioliittoon, hänen yhteiskunnallinen asemansa ja jäsenyytensä jossakin erikoisessa ihmisryhmässä tai uskonlahkossa - vieläpä vuonaikakin, jona pukua kannetaan.

Näillä sanoin U. T. Sirelius aloittaa Suomen kansanomaista kulttuuria - Esineellisen kansatieteen tuloksia -kirjassaan vuodelta 1921 kansanpuvuista kertovan osuuden. Koko osuuden ollessa noin 70 sivun mittainen, kertoen sekä naisten että miesten vaatetuksesta, on esiliinoille omistettu tekstiä vain vajaan sivun verran.

Tarkemman silmäyksen myötä paljastuu, että kyseinen kirjallinen osuus on varsin ronskisti lyhennetty otos kuusi vuotta aiemmin ilmestyneestä Sireliuksen Suomen kansanpukujen historia -kirjasta. Tästä kirjasta asiaa esiliinoistakin löytyy sitten jo useamman sivun verran.

Kuten on tapana sanoa, niin rakkaalla lapsella on monia nimiä ja Sireliuksen listauksen mukaan esiliina on saanut ainakin seuraavat nimet eripuolilla Suomea: esvaate, etumet, kaati, kaatiliina, körtti, polle, vyöliina. Näin siis 1900-luvun alkumetreillä.

Kirjasta saa lukea säntillisen selostuksen siitä, millaisia esiliinoja milloinkin on missäkin päin Suomea (ja Länsi-Eurooppaa) käytetty. Länsi-Euroopassa esiliinat tulivat muotiin 1400-luvulla ja olivat erittäin suosittuja 1500-luvulla. Pääosin esiliinat olivat tuolloin valkoisia. Länsi-Euroopan muoti ehti Suomeen myöhemmin ja Sirelius kertoo Suomessa esiliinojen olleen vielä 1800-luvun alkupuolellakin valkoisia.

Tässä kohden lukija väsähti ajatukseen referoida Sireliuksen varsin perusteellista ja polveilevaa selostusta eri esiliinatyypeistä, niiden esiintymisalueista ja -vuosista, joten kiitos! nyt selkeämpää tekstiä nenän eteen, eihän tässä gradua olla kirjoittamassa.

Hmmmm... otetaanpa Toini-Inkeri Kaukosen Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut vuodelta 1985 nenän eteen. No, niin heti kärkeen löytyy tieto, että Suomen kansanpuvuissa esiliina on vanhempaa perua kuin muotipuvuissa. Perinteisessä kansanpuvussa Kaukonen kertoo vyötäröesiliinan olleen tärkeä ja arvostettu pyhä- ja juhla-asun osa. Myös lisää nimityksiä esiliinalle piirtyy verkkokalvoille: kerstukki, kerstuukki, vyöllinen ja vörkkeli.

Esiliinojen vanhinta tyyppiä ovat kapeahkot ja lyhyet valkoiset pellavaesiliinat. 1700-luvun puolivälistä alkaen länsisuomalaisessa pukutyypissä alettiin käyttää myös värillisiä, mm. pystyraitaisia kotikutoisia puuvilla- ja pellavaesiliinoja. 1800-luvulla esiliinojen helmoihin kudottin myös värillisiä poikkiraitoja. 1700-luvulla juhlaesiliinoja ommeltiin myös tehdastekoisista ostokankaista, esim. kuviollisesta karttuunista, ohuista valkeista kuvioonkudotuista kankaista sekä villa- ja silkkikankaista. Suosittua esiliinamateriaalia oli myös tummansininen tai vihreä vahapintainen raski.

Esiliina muuttui 1800-luvun taitteen tienoilla länsisuomalaisissa puvuissa leveäksi ja pitkäksi porvarispukuja matkien.  Ikaalisissa kerrotaan esiliinan olleen viisi korttelia eli 75 cm leveä. Kansallismuseossa oleva säkyläläinen esiliina  1800-luvun puolivälistä on puolestaan 85 cm pitkä ja 115 cm leveä.

Ja kuvavalinnassa voikin vetäistä tässä kohden lujasti kotiinpäin, kun omat sukujuureni ovat osittain seuraavan kuvan esiliinan paikkakunnalta.

Käsinkudottu valko-punaraitainan vankka puuvillaesiliina Luvialta.
Yläkulmissa on silmukat, joihin esiliinan nauhat pujotettiin KM A 2514.
Kuva lainattu Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut -kirjasta

Edellisen kuvan esiliina kansallispuvun esiliinana eli
Kokemäen pukuun parin pitäjän takaisesta naapurista lainattu esiliina.
Kuva omista arkistoista

Karjalaisten pukujen esiliinat ovat todellisia käsityötaidon näytteitä moninaisine kirjailuineen, revinnäisineen, nyytinkipitseineen ja kudottuine ripsiraitoineen. Vanhimmat karjalaisten kansanpukujen esiliinat olivat kirjonnalla koristettuja. Karjalaiset esiliinat olivat yleensä myös kapeampia ja lyhyempiä kuin länsisuomalaiset.

Yhdessä esiliinassa ei välttämättä pidättäydytty vain yhteen koristelutapaan, vaan kirjailuja, nyytinkejä, nauhoja ja muita koristuksia saattoi olla laitettuna samaan kokonaisuuteen. Lisäksi kesä- ja talvikäyttöön oli omat esiliinansa. Huikeaa monimuotoisuutta verrattuna länsisuomalaisiin esiliinoihin.

Yksityiskohta Antrean puvun esiliinasta.
Kuva omista arkistoista

Yksityiskohta Muolaan puvun esiliinan helmasta.
Kuva omista arkistoista

Yksityiskohta Sakkola ja Raudun puvun esiliinasta
Kuva omista arkistoista

Yksityiskohta Tuutarin puvun esiliinasta
Kuva omista arkistoista

Sen lisäksi, että esiliina suojasi alla olevaa hametta ja oli kaunis katsella, liittyi siihen monia uskomuksia menneinä aikoina. Se oli siveyden suoja ja suojeli kantajaansa 'pahalta silmältä'. Esiliina liitettiin myös kunniallisuuteen.

Varsinaissuomalaisten ja pohjalaisten käsitysten mukaan esiliinaton nainen oli suojaton miesten lähentely-yrityksiä vastaan. Ja väitetään esiliinattomien naisten saaneen aviottomia lapsiakin. Samoin uskottiin, että jos esiliinan paikkaa, niin paikkaajan tytär (tai paikkaaja itse) saa aviottomia lapsia. Uskottiin myös paikattua esiliinaa käyttävän naisen menettävän miehensä, koska toiset naiset houkuttelisivat tällaisen naisen miehen.

Esiliinaton nainen ei kelvannut todistajaksi käräjillä. Lisäksi esiliinan uskottiin suojelevan raskaana olevaa naista pahoilta voimilta ja samalla muita ihmisiä raskaana olevan naisen vahingolliselta vaikutukselta. Raskaana oleva nainen saattoi käyttää esiliinaa myös yöaikaan.


Hmmmm... Pitäisiköhän valita itselle uusi kansallispuku sillä perusteella, että missä puvussa on kaikkein kaunein esiliina?

Sari


Pssst. esiliinoista voi lukea ainakin seuraavista kirjoista:
Sirelius: Suoman kansanpukujen historia, 1915
Toini-Inkeri Kaukonen: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, 1985
Leena Holst: Kansallispuku, 2011