maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013 - luukku 9: Vierailu naapuriin

Piipahdin mieheni kanssa viime viikolla muutaman päivän 'hankintamatkalla' Tallinnassa. Reissu oli oikein mukava ja tavarahankintojen (lue: erilaisia pellakankaita ja kirjoja) lisäksi haaviin jäi hyvä kasa valokuvia Eesti Rahvakunsti ja Käsitöö Liiton Setu-kansallispukuja esitelleestä näyttelystä. Näyttely oli Viron Käsityöläistalolla (Eesti Rahvakunsti Maja), Pikk 22.

Näyttelyjuliste, jonka kuvan lainasin
http://rahvaroivad.folkart.ee/uudised/seto-rahvaroivameistrite-naitus

Kävimme näyttelyssä kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla katselin innolla pukuja niin, että unohdin ne kuvata. Liekö syynä olla ihastukseni Käsityötalon myymälän puolella nuken päällä olleen Lihulan kansallispuvun hameeseen vai mikä lie sekoittanut pääni.

Lihulan naisen kansallispuvun kirjailtu verkahame.

Keskustelin Setu-puvuista yhden paikalla olleen myyjän kanssa ja hän kertoi, että kuten meilläkin, puvut ovat kopioita museossa olevista vaatekappaleista. Setu-pukua valmistettaessa naisten liivihameen ja paidan kaavoitus ovat vakioita, mutta puvun tekijä/tuleva omistaja voi valita olemassa olevista paidan hihakoristeista vapaasti mieleisensä. Lisäksi esiliinan voi valita useasta eri vaihtoehdosta. Pukuja ei ole siis sidottu tiettyinä kokonaisuuksina johonkin erikseen nimettyyn paikkakuntaan, vaan puvut ovat koko Setumaan yhteisiä vaihtelevin muodoin.

Miesten puvuissa on kuviokudottuja/jälkikäteen pujoteltuja kuvioraitoja. Pienen pystykauluksen yhteydessä oleva halkio on miesten puvuissa sivussa, ei keskellä.

Miesten pukuja

Naisten puvuissa liivihame on musta punaisin kanttauksin. Pääntiellä on pieni pystykaulus, kuten miesten paidoissa, mutta halkio on edessä keskellä ja pidempänä kuin miesten paidoissa.

Naisten pukuja

Muutamia naisten paitoja oli myös esillä ihan ominaan.
Naisten paitoja


Naisten kaikissa liivimekoissa oli samantyyppinen kaulusrakenne punaisine kanttauksineen.

Naisten puvun liivimekon pääntiehalkio


Miesten pukujen kaulukset ja halkio olivat kauniisti koristellut.

Miesten puvun kaulus ja pääntiehalkio

Naisten paitojen hihoissa pääsevät kudontataidot esille. Paitojen hihakankaiden sidokset ja kuvioinnit vaihtelivat, mutta perusperiaate eli valkoinen perusta ja jollain punaisen sävyllä kudottu kuvio-osuus.

Naisen paidan kuvio-osuus.

Miesten sukissa olivat neulojan taidot esillä ja kuvioita olikin useita erilaisia.

Miesten kuviovartiset sukat

Miesten pukujen yhteydessä oli esillä myös jalkineita.

Miesten jalkineet


Ja sokerina pohjalla pukunuket.

Setumaan kansallispukuihin puetut nuket

Pukujen yksityiskohtia tutkaillessa meni hyvä tovi. Kauniita monella tapaa ja huomioitavaa olisi riittänyt varmaan vielä hyvälle lisätutkailullekin.

Naapurimaan pukujen kauneutta ihastellen ja ostoksistaan nautiskellen
Sari

2 kommenttia:

  1. Tuo kirjottu verkahame on kyllä niin kaunis että melkein itkettää. Heräsi myös mielenkiinto noihin mustiin ja etumukseltaan melko lailla koristelemattomiin liivihameisiin: johtunevatkohan värivalinta ja yksinkertaisuus tuossa nukenkin päällä näkyvistä koruista. Niitä kun on käsittääkseni setukaisnaisten puvuissa _paljon_ ja isojakin ovat. Tuntuisi ainakin, että huomio pysyy åaremmin koruissa ja ne ovat ehkä "näkyvämpiäkin" kun tausta on mahdollisimman simppeli.

    VastaaPoista
  2. Ainakin niin miesten kuin naistenkin paidat on uskomattoman kauniisti kirjailtu perinteisillä suomalais ugrilaisilla kuvioilla joita virossa ja kaikkialla muualla kuin suomessa tapaa niin arki vaatteiden kuin muidenkin arkisten asioiden koristelussa.

    VastaaPoista