Joulukalenteri 2014 - luukku 2: Onko kansallispukusi ahkerassa käytössä?

Koska käytit kansallispukua viimeksi vai onko pukusi hylättynä yksin kaappiinsa?

Muistatko, milloin käytit kansallispukua ensimmäisen kerran?

Kyselin eilen, mitä kansallispuku merkitsee sinulle. Jäin itsekin vielä pohtimaan aihetta ja ajatukseni veivät monia polkuja herättäen muistoja menneestä, niin omalta elinajaltani kuin sukupolvien takaa.

Oma kansallispukuaikani alkoi - yllätys, yllätys! - kansantanssiharrastuksen parissa lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Ihmeellisesti kuitenkin on jotain jäänyt muistin sopukoihin niin syvälle, ettei ajatus tule esille, joten ihan varma en ole, mikä on ensimmäinen käyttämäni kansallispuku. Sen muistan, että äitini ja mummoni sisko valmistivat yhdessä Kaukolan puvut itselleen 1980-luvun alussa ja tuota äitini pukua käytin tanhuesiintymisissä.

Siinäpä sitä olikin pukemista, kun olin jonkun verran hoikempi kuin äitini ja hänelle sopivalla vyötärömitalla hame ei ihan istunut kunnolla minulla, vaan vaati erikoisratkaisuja. Mitään pysyvämpää ratkaisuahan ei muka voinut tehdä, vaan virittelin hameen vyötärön pienemmäksi hakaneuloilla kuroen. Huh-heijaa niitä hetkiä, kun porukalla arvuuteltiin, että pettääkö hakaneulaviritys kesken esiintymisen vai ei. Yleinen vitsailun aihe olikin, että jos hakaneula pettää ja minä kiljaisen, niin ei hätää, mutta jos parini tuossa tilanteessa kiljaisee, niin silloin hän on ollut aivan liian liki tanhutessamme. Noh, yhtään kiljaisua ei koskaan kuultu, joten hakaneulat olivat 80-luvulla mitä ilmeisimmin varsin vankkaa tekoa.

Kansantanssiharrastuksen jäädessä muutamaksi vuosikymmeneksi jäähylle, jäi myös kansallispuku. Aina silloin tällöin toki hiipi mieleen ajatus, että oma kansallispuku olisi ihan mukava omistaa, mutta samoin tein hiipi mieleen ajatus, että missähän sitä sitten käyttäisi. Nyt voin todeta, että käyttötilaisuuksia kyllä löytyy, kun vain haluaa.

Uudelleen löysin kansallispuvun artesaaniopintojeni aikana ja se olikin sitten menoa. Löysin myös vihdoinkin sen oman pukuni eli isäni syntymäpaikkakunnan mukaisesti Kärkölän puvun. Se on puku, jossa viihdyn ja tunnen oloni kotoisaksi. Vaan välillä kyllä käy mielessä, että sikiävätkö kansallispuvut yön pimeinä tunteina ihan itsekseen kaapissa, kun nyt on omina pukuprojekteina yhden perityn Laatokan-Karjalan puvun saattaminen käyttökuntoon itselleni, isoisoisäni Hämeen puvun muokkaus miehelleni ja muutamiin pukuihin on vielä materiaaleja jemmattuna. Eihän sitä aina samalla puvulla viitsi kulkea ;)

Vaan kummasti nuo omat projektit venyvät ja vanuvat aikatauluiltaan, kun pitää töitäkin tehdä (lue: ommella kansallispukuja asiakkaille).

Opintojeni aikana kansallispuku ohjasi myös tieni hetkellisesti takaisin synnynseuduilleni järjestämään kansallispukunäyttelyä. Siellä sitä vasta tulikin muistoja vastaan. Näyttelyssä oli esillä useita kotinuorisoseurassani tanhunneiden henkilöiden pukuja (mukana myös viimeisimmän parini puku), ensimmäinen tanhuohjaajani oli mukana näyttelyjärjestelyissä talkoolaisena ja paljon muuta.

Eilen vastasin itse asettamaani kysymykseen, että kansallispuku on minulle sekä juhla-asu että kansantanssin esiintymisasu ja käytän sujuvasti puvun osia myös osana muuta pukeutumistani. Nyt voin täydentää, että kansallispuku on ehdottomasti myös osa käsityöperimää ja osoitus esiäitiemme ja -isiemme osaamisesta. Tämä perinne elää ja myös omalla tavallaan kehittyy antaen ideoita uuteen tekemiseen.

En voi tähän loppuun olla lainaamatta Leena Holstin kirjoittamaa Kansallispuku-kirjan esipuheesta:

Vanha painolasti, myytti esiäitien ja -isien erehtymättömyydestä, särkyi, kun sain ilon syventyä kansanpukuihin. Tilalle tuli syvä kunnioitus heitä kohtaan. Uskomaton taito, oivallus ja tekemisen ilo näkyivät vaatekappaleista. Virheet olivat osa tekemistä. Viisas osaaja ei pysähtynyt purkamaan, vaan jatkoi uudella, sopivaksi harkitulla "virheellä" niin, ettei työn eteneminen häiriintynyt, vaan korjattu kohta sujuttui osaksi kokonaisuutta ja jopa elävöitti sitä. Kutoja jatkoi uudella, raitoihin mukautetulla värillä, kun joku sävy loppui. Kirjoja vaihtoi lankaa, mtuta ei kirjomisen rytmiä. Esiliinan tekijä sovitti liian lyhyen pitsin kankaan levyiseksi jatkamalla nauhalla tai toisella pitsillä. Vapauttavaa!

Itse olen vielä pukupolullani alkumetreillä, mutta toivon todellakin, että polustani on tulossa pitkä ja vaiherikas.


Ai niin, vastaus tuohon alussa esittämääni kysymykseen: käytin itse pukuani viimeksi reilu kuukausi sitten ja seuraavan kerran puen sen päälleni ensi perjantaina eli torstaina on tiedossa silitystalkoot, kun miehenikin pukee kansallispuvun ylleen perjantaina.