Joulukalenteri 2014 - luukku 23: Tarinoita pukujen takaa

Jatketaan soiton ja laulun merkeissä. Pelimanneja ja kuorolaisia jututti tätä luukkua varten eilisessä luukussa omia pukumuisteloitaan kertonut Kirsi.


Kaustisella Santerin kabinetista osui korviin mukava kappale, jonka sanoja kyselin. Siitä Lemmen valssista alkoi yhteydenpito Kopsan Tertun ja Einon kanssa kesällä 2012.

Terttu ja Eino
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta

Terttu kertoo:

Minulla on ollut ihan nuorena lainapuku. Päätin kuitenkin hankkia itselleni oman puvun. Ensimmäisen oman puvun sain 18-vuotiaana. Sen olen antanut tyttärelleni, pari vuotta sitten ostin netistä käytetyn samanlaisen puvun, mitä olin oppinut käyttämään. Minun pukuni on Ylä-Savon puku. Mieheni puku on Etelä-Pohjanmaan puku, samoin lapsenlapseni Artun puku. 

Kaustisella kesällä 2014. Arttu, Terttu ja Eino
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta

Puku on meillä juhlapuku ja samalla myöskin esiintymispuku. Hyvin mielellään pukeudumme kansallispukuun ja tunnemme ylpeyttä omasta maasta ja identiteetistä. Milloinkaan ei ole ongelmaa, mitä laitan päälle. Se on kansallispuku.

Arttu ja Eino valmistautumassa Siilifolkiin 2014
Kuva: Tertun ja Einon kuva-arkistosta

Lappajärvellä Lokakuun loiskeissa osui soittokaveriksi Anneli, viulupelimanni Kuortaneelta 

Duo Anneli ja Aukusti
Kuva: Annelin kuva-arkistosta

Anneli Aho, viulupelimanni Kuortaneelta kertoo pukuhistoriastaan: 

Sain ensimmäisen kansallispukuni, Härmän puvun äidiltäni joka oli saanut sen isältään rippilahjaksi vuonna 1949. Äitini ja minäkin olemme kotoisin Jämsästä, mutta jostain syystä pappa oli ostanut Härmän puvun, ehkä oli saanut sen halvalla koska äitini perhe oli todella köyhä.
 Ajan kanssa kyseinen puku jäi minulle pieneksi, ne kun tuppaavat kutistumaan kaapissa. Olen siis ostanut pukuun pikku hiljaa uusia osia, isompia. Ja lopulta kun ne osatkin kutistuivat kaapissa, ostin huuto.netistä kokonaan uuden puvun, edelleen Härmän puvun, joka taasen oli liian iso ja vein sen ompelijalle pienennettäväksi.
 Olen pienestä pitäen kuulunut eri pelimanniryhmiin ja säestänyt tanhuajia ja niissä esiintymisissä olen pitänyt kansallispukua. Muulloin en ole sitä pitänyt.

Kuorolaisena kaukomailla

Vastikään kansallispukuherätyksen saanut tyttäreni Helene kommentoi eilisen luukun Valkealan pukuani: “Miten sulla on hiukset auki tanun kanssa? Ja toi tanukin ihan takaraivolla!“ 

Neiti naiskuorolainen tuli viime kesänä reippaasti vihityksi pukukoodiin ja -periaatteisin, ensin kansallispukutuuletuksissa ja varsinaisesti, kun Naiskuoro Timotei valmistautui lähtemään Espanjaan Barcelonan seuduilla pidettyihin kansainvälisiin Canta al Mare -kuorokilpailuihin tänä syksynä. Säädettiin Sarin kanssa yksi huutonet-löytöni, uudempi Hämeen puku hänelle laulu- ja kisakäyttöön. Ohessa tarinoitiin paljonkin pukuasiaa.

Timotei Canta al Mare -festivaaleilla lokakuussa 2014.
Kuva: Aki Harri

Naiskuoro Timotei osallistui kilpailuissa kolmeen sarjaan. Puvustuksena oli kansallispuvut kansanmusiikki- ja naiskuorosarjoissa, kirkkomusiikkisarja laulettiin mustissa kuoropuvuissa.

Valkosukkamuistutuksesta meinasi tulla närää kuoron riveissä: “Ulkomailla kuitenkin kun ollaan niin ei kukaan niitä sukkia katso.” Eivätkä puvut ihan kaikilla edes olleet aivan virallisia.

Yhden kuorolaisen matkalaukku jäi Frankfurt-Barcelona välille - lainatut kansallispuvut sisällään. Kaikkien onneksi laukku kuitenkin löydettiin paria viikkoa myöhemmin ja puvut saatiin takaisin Suomeen.

Komea ryhdikkäiden naisten joukko kansallispuvuissaan herätti kiinnostusta Barcelonan kaduilla.
Turistit ja paikallisetkin halusivat kuviin heidän kanssaan.
Kuva: Aki Harri

Kisojen jälkeen kuorolaiset tuumasivat, ettei kansallispuku ollut sitten kuitenkaan niin hölmö päällepantava. Herätti mukavasti huomiota ja keräsi uteliaita. Osa kuitenkin sanoi, ettei mielellään laittaisi pukua päälle konserttiin Suomessa, koska kansallispukuinen kuoro ei kotimaassa ole niin suuri erikoisuus. Ulkomailla ollaan edustamassa Suomea, eksoottisena käyntikorttina, mielellään esitellään kansakuntaa pukujenkin muodossa.

Charlien enkelit kansallispuvuissa?
Kuva: Helene Lindfors

Niin, ne kisatulokset: Kisojen tasaisin kuoro, vaativa ohjelmisto, kahden sarjan voitto erittäin lähellä, kultaleimoja runsain määrin.

Kansallispuku on iloinen asia
Omakuva: Helene Lindfors

Joulujumppamusiikit

Vielä luukun lopuksi Alavuden kaksirivisten komeaa soittoa. Hienot puvut, tarpeeksi pitkät ja sopivat. Ja mikä parasta: on nuoria innokkaita soittajia! Eturivissä keskellä vuoden 2009 Hopeisen Harmonikan voittaja Arttu Rajala. Video on Lokakuun loiskeista 2011. 

Kiitos Kirsille näiden haastattelujen tekemisestä.

Kuorotarinaa lukiessa tuli mieleeni, että vaikka itse olen aikoinaan sukeltanut kansallispukumaailmaan kansantanssin kautta, niin nyt toisen omistamani puvun on mieheni täti aikoinaan nimen omaan kuoropuvuksi hankkinut. Ajatus siitä, että kansantanssi ja kansanmusiikki olisi tuonut paljon ihmisiä kansallispukujen pariin ei taidakaan olla ihan täydellinen ellei siihen lisää  mukaan myös kuorotoimintaa. Olihan kansallispuku aikoinaan myös ahkerasti käytössä kuorojen esiintymisasuna.