keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018, luukku 19: Paljonko kansallispuku tai puvun tarvikkeet maksavat?




Paljonko kansallispuku maksaa?
- Tarja Po -

Mitä maksaa puvun tarvikkeet?
- Kaija -


Hei Tarja Po ja Kaija!

Kansallispuvuilla on "kodit" eli myyjätahot. Tästä kerroinkin jo 7. luukussa. Lisäksi kansallispukuja valmistavat yksityisyrittäjät, jotka ovat usein erikoistuneet joihinkin puvun osiin tai tekniikkaan, vaikkapa nypläykseen tai kankaankudontaan. Jokainen tietenkin hinnoittelee työnsä sen mukaan, että toiminta on kannattavaa.

Kansallispukuja on hyvin monenlaisia: on sellaisia, joissa on paljon ostokankaita ja niukasti kirjontoja ja pitsejä ja toisaalta sellaisia, joissa on paljon käsinkudottavia kankaita, haastavia pitsejä ja runsaita kirjontapintoja, jotka tehdään pienillä pistoilla. Hopeakorut vaikuttavat tietenkin myös hintaan. Kansallispukuja tehdään koneavusteisesti, kokonaan käsin ja siltä väliltä. Monissa puvuissa on paljon vaihtoehtoisia osia, joista voi hankkia osan tai kaikki. On siis mahdotonta vastata tähän kysymykseen yksiselitteisesti, mutta jotain haarukkaa voin antaa.

Jenni Österman Suomen Perinnetekstiileiltä  kertoo, että heillä halvimmat puvun tarvikepaketit ovat 600 euron luokkaa. Vielä edullisemmin voi saada, jos kutoo kankaat itse eli ostaa ne lankoina ja ohjeina. Halvimmat valmiit puvut "minimikokoonpanossa" maksavat ilman päähinettä n. 1500 € ja päähineen kera 1900 €. Valmiin puvun keskihinnaksi Jenni arvioi 2500 €.

Rautjärven kansallispuvun osia Suomen Perinnetekstiileiltä.
Kuva: Jenni Österman


Soja Murto kertoo, että hänen valmistamiensa pukujen hinnat lähtevät yleensä n. 3000 eurosta ylöspäin. Esimerkiksi Kivennavan äyrämöispuku ihan kaikkine osineen tulee maksamaan lähes 20 000 €. Minimikokoonpanossa sen hinta valmiina on reilu 9000 €. Jos kutoo, nyplää, kirjoo, ompelee ja neuloo itse, saa tarvikkeet edullisimmillaan vähän alle 1500 eurolla. Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku maksaa valmiina osien määrästä riippuen suunnilleen 6000 - 14 000 euroa. Kaikissa näissä hinnoissa on mukana hopeinen paljinsolki.

Kivennavan äyrämöispuvun paidassa riittää työtä useaksi viikoksi. Paita maksaakin useita tuhansia euroja.
Kuva: Soja Murto


Kaikki yllämainitut hinnat ovat summittaisia, eivätkä sido näitä pukujen myyjiä mitenkään.

Kuten näistä esimerkeistä voidaan todeta, on parasta kysyä havittelemastaan puvusta tarjous. Itse tekemällä säästää pitkän pennin ja saa samalla parhaimmillaan ihanan matkan käsityön maailmaan. Yleistä on sekin, että tekee osan puvusta itse ja teettää ammattilaisella osan.

Seuraavasta puvustaan haaveillen,
Tyyni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti